(Artikkelia muokattu 14.1. Aikaisempi blogiartikkelini oli työversio, jonka vahigossa päivitin sivulle, pahoitteluni).

 “Kun totuus on illuusiota ja illuusio on totuutta”

Skitsofrenian määritelmä

Skitsofrenia on yleisimmin diagnosoitu mielenterveyden häiriö maailmassa (Gross, 2010). Maailman laajuisesti skitsofreniaa sairastaa koko väestöstä 0,5-1,5%, keskimäärin yksi ihminen sadasta sairastuu skitsofreniaan (Bustillo, 2008; Pakes & Winstone, 2007). Useimmilla skitsofrenia puhkeaa nuorena aikuisena 15 ja 25 ikävuoden välillä, mutta se voi kehittyä missä iässä tahansa. Suomessa esiintyvyyslukujen perusteella on noin 50 000 skitsofreniapotilasta (käypä hoito e.g.).

Skitsofrenia on vaikea monimuotoinen psyykkinen sairaus: Skitsofrenian oireisiin kuuluvat muun muassa psykoosit, psykoottiset harha-aistimukset, harhaluulot, aistiharhat, hallusinaatiot,  sekava ajattelu, puheen ja käyttäytymisen hajanaisuus sekä tahdittomuus ja tunteiden puuttuminen tai  niiden vääristyminen. Skitsoreenikon ajattelu, tunne-elämä sekä yleinen toiminta on epänormaalia ja katkonaista. Hän arvioi ja tulkitsee ulkoista todellisuutta selvästi muista ihmisistä poikkeavalla tavalla yhdistellen eri asioita ja asiayhteyksiä todellisuudenvastaiseen muotoon. Skitsofreniaa esiintyy kolmessa vaiheessa, nämä vaiheet ovat ennakko tila, aktiivinen tila ja jäljelle jäänyt tila (Soothill & Rogers & Mairead, 2008; Gross, 2010; Pakes & Winstone, 2007). DSM-IV-TR erottaa kolmenlaisia skitsofrenian lajikkeita. Näitä ovat sekava, katatoninen ja vainoharhainen. Skitsofrenian syitä ei tunneta, mutta siitä huolimatta joitakin teorioita on tehty. Biokemiallisen teorian mukaan on mahdollista, että aivojen ylivälittäjäaineen liiallinen dopamiinimäärä aiheuttaa skitsofreniaa, mutta pitävää näyttöä tälle teorialle ei olla saatu. Geneettisen teorian mukaan perintötekijät ja ympäristö vaikuttavat merkittävästi skitsofrenian syntyyn, mutta on kiistanalaista miten ja kuinka paljon. Kognitiivinen lähestymistapa näkee skitsofrenian psykologisena prosessina, joka on häiriintynyt (Gross, 2010). Ennakoivia riskitekijöitä, jotka voivat lisätä skitsofrenian sairastumisen vaaraa, ovat ensiasteen sukulaisella esiintyvä skitsorenia, kannabiksen käyttö, äidin raskaudenaikainen infektio, stressi, aliravitsemus, synnytyskomplikaatiot, lapsuus ja nuoruusiän keskushermostovauriot.

Kriminaalipsykologiassa skitsofreniaa sairastavat ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin, jotta voitaisiin tarjota tehokasta hoitoa, kunkin rikoksentekijän ominaisuuksille. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat niin sanotut nuoret rikoksentekijät. Tähän ryhmään kuuluvilla nuorilla on ollut ongelmia nuoresta iästä lähtien ja ongelmat vain kärjistyvät vakavimmiksi ja kasvavat sen mukana kuin nuoretkin vanhenevat. Toiseen ryhmään kuuluvat ne henkilöt, joilla ei ole esiintynyt epäsosiaalista käyttäytymistä ennen sairauden puhkeamista, mutta taudin puhkeamisen jälkeen on ollut havaittavissa toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä. Tällainen toistuva aggressiivinen käyttäytymisen malli, joka ilmaantuu aikuisiässä, on erittäin poikkeuksellista. Usein yhtäkkinen toistuva aggressiivinen käyttäytyminen aikuisiässä, on kytköksissä aivojen häiriöön tai aivovaurioon, muun muassa seurausta liiallisesta alkoholin käytöstä. Kolmanteen ryhmään kuuluvat ne henkilöt, joilla ei ole ilmennyt aikaisempaa epäsosiaalista tai aggressiivista käytöstä ennen sairauden puhkeamista tai edes monta vuotta sairastumisen jälkeen ja sitten yhtäkkiä tulevat väkivaltaiseksi muita kohtaan. Nämä ovat yleensä reilusti kolmikymppisiä miehiä, jotka sairastavat kroonista skitsofreniaa. Henkirikoksiin syyllistyneet ovat usein skitsofreniaa sairastavat henkilöt, joilla ei aikaisemmin ole havaittu väkivaltaista tai epäsosiaalista käyttäytymistä. Tämä luokittelu on kuitenkin vain suuntaa-antava, skitsofreniaa sairastavat henkilöt muodostavat heterogeenisen ryhmän, julmuuden taso, puutteelliset affektiiviset kokemukset vaihtelevat ajan myötä kuten myös negatiiviset ja positiiviset psykoosin oireet, jotka puolestaan heijastaa muutoksia aivoissa ja tämä lisää riskiä aggressiiviseen käyttäytymiseen toisia kohtaan. (Soothill & Rogers & Mairead, 2008; Hodgins, 2008).

Skitsofrenia ja väkivalta

1980-l lähtien on ollut epidemiologista näyttöä sille, että skitsofrenia kasvattaa henkirikosten ja muun väkivaltakäyttäytymisen riskiä. Lisäksi on todettu, että henkilöt, jotka sairastavat skitsofreniaa, todennäköisemmin syyllistyvät muita useammin rikoksiin (Soothill & Rogers & Mairead, 2008; Walsh & Buchanan, 2002; Kühn, 2012). Skitsofrenia on väkivaltaisen käyttäytymisen yksi johtavista riskitekijöistä.

Useat mielenterveyden ammattilaiset uskovat, että skitsofrenia, ainakin joillakin potilailla, ajaisi väkivaltaiseen käyttäytymiseen (Soothhill & Rogers & Maireas, 2008). Vakavien väkivaltarikosten riski on todettu 5–10-kertaiseksi skitsofreniaa sairastavilla miehillä yleisväestöön verrattuna (Tiihonen, 2004). Heillä oli myös kaksi kertaa todennäköisemmin tuomio väkivalta rikoksista verrattuna miehiin, joilla oli muita mielenterveysongelmia, sama päti naisiin. Naisten väkivaltarikosten lukumäärä on tosin alhaisempia kuin miehillä, mutta tämä ei tarkoita, että miehet olisivat suurempi riski väkivaltarikos tilastoissa, itse asiassa skitsofrenia on todettu olevan suurempi riski naisilla kuin miehillä kun kyseessä on väkivaltarikokset (Walsh & Buchanan, 2002; Tiihonen, 2004). 

Walsh & Buchanan (2002) ovat vahvistaneet yhteyden skitsofrenian ja aggressiivisen käytöksen välillä kolmessa eri tutkimuksessaan, joissa jokaisessa käytettiin eri menetelmiä, Ensimmäisessä tutkimuksessa tutkittiin poliisirekistereitä 15 vuoden ajan ja tutkittavana oli 644 skitsofreniaa sairastavaa potilasta. Tutkimuksen tulos osoitti, että skitsofrenia potilaat syyllistyivät väkivaltaisiin rikoksiin neljä kertaa todennäköisemmin kuin valtaväestö (Lindqvist & Allebeck, 1990, mainittu Walsh & Buchanan, 2002). Toisessa tutkimuksessa verrattiin rikostuomioiden määrää. Tutkimuksessa oli 538 skitsofrenia tapausta joita verrattiin iän ja sukupuolen mukaan ei- psykoottisiin psykiatrisen valvonnan alla oleviin. Tutkijat havaitsivat, että sekä naiset että miehet, joilla oli skitsofrenia, tekivät todennäköisemmin väkivaltarikoksia kuin kontrolliryhmässä olevat, miehet tekivät jopa kaksi kertaa enemmän (Wessley et al. 1994 lainattu Walsh & Buchanan, 2002). Kolmannessa tutkimuksessa tutkittiin kahta potilasryhmää, jotka sairastivat skitsofreniaa ja näitä ryhmiä verrattiin kokonaisväestöön. Verrattuna kokonaisväestöön, molemmat ryhmät olivat todennäköisemmin tuomittu rikollisesta teosta (Mullen ym., 2000 lainattu Walsh & Buchanan, 2002).

Skitsofrenian ja väkivallan yhteyttä on tutkittu myös syntymä kohorttitutkimusten avulla. Walsh & Buchanan (2002) seurasi kohorttitutkimuksessaan takautuvasti 26 vuoden aikana 12 058 yksityishenkilöä. Väkivallan riski miehillä, joilla oli skitsofrenia, oli korkeampi kuin ilman mielenterveyden häiriötä olevilla kontrolleilla. Lisäksi suomalaisessa kohorttitutkimuksessa todettiin (Tiihonen ym., 1997, mainittu Walsh & Buchanan, 2002), että vähintään yhdestä väkivalaisesta rekisteröidystä rikoksesta, 4% oli skitsofreniaa sairastavan henkilön tekemä. Tanskalaisessa syntymä kohoranttitutkimuksessa seurattiin henkilöitä aina 44 ikävuoteen asti, 2 % kaikista miehistä ja 9% kaikista naisista, jotka oltiin tuomittu elinkautiseen väkivaltaisen rikoksen vuoksi,  oli skitsofrenia. Kun suljemme pois ne, joilla on samanaikaisia päihteiden väärinkäyttö, nämä luvut putoaa miehillä 0,8 % ja naisilla 6 % ( Brennan et al., 2000, mainittu Walsh ja Buchanan, 2002; Hodgins, 2008) . Dunedin kapungissa, Uudessa-Seelannissa, kaikista syntymistä 94% seurattiin aina 21 ikävuoteen asti. Liitännäissairauksia lukuun ottamatta, hieman yli 10% väkivalloista viimeisen vuoden aikana, tekivät nuoret aikuiset, jotka kirjautuivat skitsofrenian kirjoon (Walsh & Buchanan, 2002). Samanlaisia tuloksia on dokumentoitu skitsofreniaa sairastavien joukossa muissa syntymä ja väestön ikäluokka kohorteissa (Hodgins, 2008; Walsh & Buchanan 2002).

Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa selitettiin todennäköisyyttä sille, miksi henkilöt, joilla on skitsofrenia, syyllistyvät väkivaltaisiin tekoihin. Ilman päihteitäkin, skitsofrenia nostaa hieman väkivallan riskiä, mutta tämä yhteys on minimaalinen. Kuten aikaisemmin on mainittu, vakavien väkivaltarikosten riski on todettu 5–10-kertaiseksi skitsofreniaa sairastavilla miehillä yleisväestöön verrattuna, mutta skitsofrenian kanssa esiintyvä alkoholismi lisää riskiä 25-kertaiseksi (Laajasalo, 2007; Tiihonen, 2004). Myös Brunin (2010) mukaan väkivallan riski skitsofreniaa sairastavan henkilön kanssa eskaloituu 28% jonkun päihdeongelma yhteydessä. Muuten riski on vähemmän kuin 9 prosenttia (Bruni, 2010). Rikokseen liittyvä käyttäytyminen eroaa ryhmien välillä, erityisesti huumausaineriippuvaisten ja skitsofreniaa sairastavien osalta. Päihteiden käyttö lisää huomattavasti väkivallan riskiä (Walsh & Buchanan, 2002; Belli & Ural, 2012; Laajasalo, 2007; Tiihonen, 2004). 

Ruotsalaisen tutkimuksen toisessa osassa verrattiin henkilöitä, joilla oli skitsofrenia, heidän terveisiin sisaruksiinsa, jotka jakoivat saman perimän ja ympäristön. Kun 5 prosenttia yleisestä kantaväestöstä oli tuomittu vähintään yhteen väkivaltarikokseen, niin skitsofrenia potilailla vastaava luku oli 13 prosenttia (Wilcox, 2009). Huomoitavaa on kuitenkin se, että suurin osa skitsofreniaa sairastavista potilaista ei turvaudu väkivaltaan. Välittömänä oletuksena Swansonin mukaan (mainittu Wilcox 2009) ei saisi olla se, että skitsofrenia yksistään aiheuttaisi väkivaltaista käyttäytymistä. Skitsofreniaa sairastava henkilö, joka on syyllistynyt väkivaltarikokseen, olisi voinut joka tapauksessa käyttäytyä väkivaltaisesti, samasta syystä kuin kuka tahansa muukin, syynä olisi voinut olla esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö tai perhetausta. Näin ollen tilastojen valossa, on paljon todennäköisempää, että rikoksen tekee nuori, miespuolinen henkilö, kuin henkilö, joka kärsii skitsofreniasta (Pakes & Winstone, 2007).  

Kaikkein väkivaltaisemmat rikokset skitsofreniaa sairastavien henkilöiden keskuudessa ovat henkirikokset. Erityisesti media kiinnittää paljon huomioita henkirikoksiin, eikä ilman aihetta. Skitsofreniaa sairastavat henkilöt vastaavat noin kymmenen kertaa enemmän henkirikoksista verrattuna muihin. Tämä on raportoitu teollisuusmaiden ja alikehittyneiden maiden useissa itsenäisesti työskentelevien ryhmien keskuudessa (Wallace et. Al. 2004; Hodgins, 2008; Soothill & Rogers & Mairead, 2008). Lisäksi, skitsofreniaa sairastavat surmasivat muita useammin verisukulaisen, käyttivät teräasetta ja vahingoittivat uhrin kasvoja (Laajasalo, 2007; Belli & Ural, 2012). Huomattavan runsaan väkivallan käyttöä henkirikoksissa ennustivat tekijän aikaisempi rikoshistoria sekä se, että henkirikos oli tehty yhdessä toisen henkilön kanssa. Lähes kolmannes tapauksista sisälsi ylenmääräistä väkivaltaa (Laajasalo, 2007). Mutta tosiasiassa henkirikokset ovat harvinaisia. Skitsofreniaa sairastavien henkilöiden lukumäärä, jotka ovat syyllistyvät henkirikoksiin, vaihtelee suuresti eri maiden välillä, mutta universaalisesti lukumäärä on vain alle 1 prosenttia esim. Englannissa ja Walesissa se on 1.8 per 100 000 kun taas Usassa vastaava luku on 5.5 (Belli & Ural, 2012). Suomessa vastaavanlaista tilastoa ei löytynyt.

Vaikka tautia ei suoranaisesti voi syyttää, niin lukuisat todisteet kuitenkin osoittavat, että henkilöt, joilla on skitsofrenia, syyllistyvät väkivaltaisiin tekoihin useammin kuin muut rikolliset henkilöt tai valtaväestö yleensä. Niissäkin maissa, joissa väkivaltarikoksia on paljon, on skitsofreniaa sairastavien määrä tuomituista suhteellisesti korkeampi (Hodgins, 2008). Tilastojen mukaan skitsofrenia näyttäisi aiheuttavan pienen riskin saada rikosrekisteri. Mutta sukupuolella, päihteillä, etnisyydellä ja rikoksien tekemisen alkamisiällä on merkittävämpi vaikutus sille, päätyykö henkilö rikosrekisteriin vai ei (Pakes & Winstone, 2007). Huolimatta siitä, että useimmat tutkimukset vahvistavat väkivallan ja skitsofrenian välisen yhteyden, mielenterveyspolitiikka (esim. Englannissa) ei ole pystynyt tunnustamaan tätä yhteyttä (Soothill & Rogers & Mairead, 2008). Englannissa ja Walesissa 15% murhasta tuomituista skitsofreniaa sairastavista henkilöistä vain 9%  olivat olleet yhteydessä mielentervespalveluihin. Lisäksi yli neljännes rikollisista, joilla on skitsofrenia, eivät ole olleet missään tekemisissä mielenterveyspalvelujen kanssa ennen henkirikoksen tekemistä. Mielenterveyspalvelut voisivat pienentää tätä lukua enitsestään (Pakes & Winstone, 2007). Suomessa ongelmana on se, että potilas ei aina pääse psykiatriseen hoitoon. Lisäksi monen potilaan on vaikea sitoutua hoitoon (e.g. mielenterveyden keskusliitto).

On luultavasti totta, että skitsofrenia on pienempi väkivaltaisen käyttäytymisen riskitekijä kuin päihteiden väärinkäyttö, persoonallisuushäiriöt ja muut mahdolliset mieleterveysongelmat, mutta verrattuna valtaväestöön, todisteet puhuvat sen puolesta, että skitsofrenia on yksi väkivaltaisen käyttäytymisen riskitekijä. Kuten yllä nähdään, tämä on havaittu eri tutkimusryhmissä, eri maissa, eri kulttuureissa, ja erilaisissa kokeellisissa malleissa. Tämän yhteys tulisi tiedostaa, jotta mahdollisia rikollisia tuomioita voitaisiin vähentää. Vaikka edellä mainitut tutkimukset antavat arvokkaita päätelmiä väkivallan ja skitsofrenian suhteesta, sisältävät ne myös samalla tilastollisen tutkimuksen peittovirheitä (harha). Näistä seuraavassa kappaleessa.

Skitsofrenian ja väkivallan mittaamisen ongelmia

Skitsofrenia on yleisimmin yhdistetty väkivallantekoihin median ja erilaisten tutkimusten kautta, lisäksi eri maiden laajat epidemiologiset tutkimukset ovat löytäneet positiivisen korrelaation skitsofrenia ja väkivallan välille. Vähemmän tunnettu tosiasia on kuitenkin se, että todiste skitsofrenian ja väkivallan välillä on aika niukka (Walsh & Buchanan, 2002). Kyseisissä maissa, joissa tutkimukset ovat tehty, niin väkivaltainen käyttäytyminen kantaväestössä on arviolta 10 ja 15% väliltä. Tutkimusten tulokset ovat hyvin sattumanvaraisia, jos otoskoko on hyvin pieni (Singh & Serper, Reinhart & Fazel, 2011). Lisäksi epäselvyyttä riskilaskentaan skitosfrenian ja väkivallan välillä aiheuttaa se, että osa sairaiden väkivaltakäyttäytymisestä on sellaista, etteivät kyseessä ole rikoksiksi rekisteröityvät teot (Tiihonen, 2004).

Skitsofrenian ja väkivallan tutkimuksissa on havaittavissa myös metodologisia puutteita. Osassa tutkimuksia tutkimusaineistoista on kerätty niin, että se mahdollisesti tukisi syy-yhteyttä skitsofrenian ja väkivallan välillä. Huomautettavaa on myös mittarin validiteetista eli mittaavatko tutkimukset tarpeeksi tehokkaasti ja kattavasti sitä, mitä oli tarkoitus mitata? Johdonmukaisuuden puute sekä sekavasti suoritetut vertailut vaivaavat myös osaa tutkimuksista. Lisäksi joissakin tutkimuksissa skitsofrenia kuuluu osana psykoottisten häiriöiden heterogeeniseen ryhmään. Harvoissa tutkimuksissa skitsofreniaa on tutkittu yksistään ja ne, jotka ovat tutkineet ovat käyttäneet tutkimuksissaan vaihtelevia diagnostisia menetelmiä. Jos perusjoukon yksilöitä on mahdoton saada tutkittavaksi, niin ei ole mielekästä poimia satunnaista otosta, kun osa siitä jää toteuttamatta, mikä tekee otoksesta harhaisen. Lisäksi jos tutkimusaineiston otos on vino, se ei anna tietoa koko perusjoukosta vaan jokin tietty ryhmä on yliedustettuna (Walsh & Buchanan, 2002 ).

Vaikka skitsorenian ja väkivallan välillä on tilastollinen suhde, niin ainoastaan pieni osa väkivallan teoista voidaan katsoa skitsofreniaa sairastavien henkilöiden tekemiksi. Tulevaisuudessa olisi tärkeää kriittisesti arvioida erikseen kunkin tutkimuksen puutteet ja ongelmat, jotta voitaisiin minimoida ja välttää vinoumat ja peittovirheet skitsofrenian ja väkivallan havaintojen välillä.

Päätelmä
Koska väkivalta on lisääntynyt nyky-yhteiskunnassamme on tärkeä ymmärtää, mikä ajaa henkilöt väkivaltaisiin tekoihin ja ketkä ovat alttiimpia tekemään väkivaltatekoja. Ihmiset, joilla on skitsofrenia ovat heterogeeninen väestö. Vastoin yleistä käsitystä, suurin osa skitsofreniaa sairastavista potilaista eivät turvaudu väkivaltaan, mutta heidän puutteellinen affektiivinen kokemus voi ajan mittaan käynnistää muutoksia aivoissa, joka puolestaan voi lisätä aggressiivista käyttäytymistä muita kohtaan. On luultavasti totta, että skitsofrenia on vähemmän väkivaltaa lisäävä riski kuin päihteiden väärinkäyttö, persoonallisuushäiriö ja mahdollisesti muut mielenterveysongelmat, mutta verrattuna kantaväestöön, lisääntynyt riski väkivaltaiseen käyttäytymiseen on olemassa. Käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että skitsofreniaan liittyy lisääntynyt riski väkivaltarikosten tekemiselle ja väkivaltaiselle käyttäytymiselle muita kohtaan. Mielenterveyspalvelujen on tärkeää tiedostaa tämä. Varhaisessa vaiheessa saatu hoito voisi pienentää väkivaltarikosten lukua entisestään.

Avainsanat: skitsofrenia, väkivalta

Lähteet:

Belli. H. & Ural. C. (2012). The association between schizophrenia and violent or homicidal behavior: the prevention and treatment of violent behavior in these patients. west Indian med. j. vol.61 no.5. Haettu: http://caribbean.scielo.org/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S0043-31442012000500013

Bruni, C. (2010). Schizophrenia and Violence: Debating the Latest News. Health Guide Saturday, October 16. Haettu: http://www.healthcentral.com/schizophrenia/c/120/122169/schizophrenia

Bustillo, J. R. (2008), The Merck Manual. For Health Care Professionals. Haettu: http://www.merckmanuals.com/professional/psychiatric_disorders/schizophrenia_and_related_disorders/schizophrenia.html

Gross, R. (2010). Psychology: the Science of Mind and Behaviour. Sixth Edition. London: Hodder Education.

Hodgins, S. (2008). Violent behaviour among people with schizophrenia: a framework for investigations of causes, and effective treatment, and prevention. Published online August 12, 2008 doi: 10.1098/rstb.2008.0034 Phil. Trans. R. Soc. B 12 August 2008 vol. 363 no. 1503 2505-2518. Haettu: http://rstb.royalsocietypublishing.org/content/363/1503/2505.full

Kuehn, B.M. (2012). Evidence Suggests Complex Links Between Violence and Schizophrenia. JAMA. The Journal of American Medical Association.  August 15, 2012, Vol 308, No. 7. Haettu: http://jama.jamanetwork.com/

Käypähoito, n.d. Skitsofrenia. Haettu: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=6296595311470FA17F753B74C7CF03BD?id=hoi35050

Laajasalo, T. (2007). Suomalaisten mielenterveyshäiriöistä kärsivien henkirikokseen syyllistyneiden henkilöiden rikospaikkakäyttäytyminen ja tekijöiden taustapiirteet. Helsingin Yliopisto. Haettu: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/19879

Mielenterveyden keskusliitto, n.d. Varhainen tunnistaminen parantaa skitsofrenian ennustetta. Haettu:http://mtkl.fi/varhainen-tunnistaminen-parantaa-skitsofrenian-ennustetta/

Pakes, F.J. (2012). Aggression and Violence. Institute of Criminal Justice Studies distance learning unit. Portsmouth: University of Portsmouth.

Pakes, F. & Winstone, J. (2007). Psychology and Crime: Understanding and Tackling Offending Behaviour.New York: Routledge. University of Portsmouth (2012)

Singh, J.P & Serper, M. & Reinhart, J. & Fazel, S.(2011). Structured Assessment of Violence Risk in Schizophrenia and Other Psychiatric Disorders: A Systematic Review of the Validity, Reliability, and Item Content of 10 Available Instruments. Schizophr Bull (2011) 37 (5): 899-912. doi: 10.1093/schbul/sbr093. Haettu: http://schizophreniabulletin.oxfordjournals.org/content/37/5/899.full

Soothill & Rogers & Mairead, 2008. Handbook of Forensic Mental Health.

Tiihonen, E. (2004). Mielisairaudet ja väkivaltainen käyttäytyminen. 22(3): 295-298. Haettu: http://www.ebm-guidelines.com/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ttl00140&p_haku=akuutin

Walsh, E. & Buchanan, A. (2002). Violence and schizophrenia: examining the evidence. The British Journal of Psychiatry 180: 490-495 doi: 10.1192/bjp. 180.6.490. Haettu: http://bjp.rcpsych.org/content/180/6/490.full

Wilcox, V.L. (2009). Violence in Schizophrenia. Other Risk Factors Matter More Than the Disease. Schizophrenia Research forum. Haettu: http://www.schizophreniaforum.org/new/detail.asp?id=1525