Yksi mielenkiintoisimmista rikostutkinnan osa-alueista, joka on saanut paljon huomioita osakseen mediassa ja elokuvissa, on rikoksentekijän profilointi (Müller, 2000; Ebiske, 2008; Pakes & Pakes, 2009; Pakes & Shalev, 2010). Elokuvat ja tv-sarjat tarjoavat monia erilaisia ohjelmia profiloinnista, joissa rikosjutut selviävät käden käänteessä, mutta olennaisin osa kyseisissä sarjoissa jää usein pimentoon eli metodi, jota käytetään rikostutkinnassa ja profiloinnissa. Kyseisiä ohjelmia katsoessa rikoksentekijän profilointi näyttäisi olevan jotakin maagista ja yliluonnollista tai pelkkää illuusiota, lisäksi ohjelmien kautta syntyy väärinkäsityksiä siitä, mitä profiloinnilla todellisuudessa voidaan saavuttaa (Ebisike, 2008; Müller, 2000; Holmes & Holmes, 2002). Kyseisillä ohjelmilla ei ole paljoakaan tekemistä tieteelliseen tutkimukseen perustuvan profiloinnin kanssa. On helppoa eksyä hypeen, mutta vaikea erottaa tosiasiat fiktioista (Müller, 2000). Voidaankin väittää, että media on keskeisessä osassa luomassa yleisesti perusteettomia uskomuksia rikoksentekijän profiloinnin voimasta.

Myytit

On olemassa paljon myyttejä, väärinkäsityksiä ja urbaaneja legendoja rikoksentekijän profiloinnista. Profilointia on tulkittu jopa yliluonnolliseksi kyvyksi ennustaa, miltä rikolliset näyttävät ja miten rikos tapahtui (Müller, 2000; Holmes & Holmes, 2002; Pakes & Shalev, 2010). Lisäksi profilointia ei tehdä julkisesti ja sen vuoksi useimmat ihmiset eivät ole tietoisia kuinka tarkkoja profiileja todellisuudessa syntyy (Müller, 2000). Tämän vuoksi on tärkeää eliminoida tiettyjä myyttejä, jotka liittyvät rikoksentekijän profilointiin. Yksi yleisimpiä myyttejä rikoksentekijän profiloinnissa on uskomus, että profilointi ratkaisee rikoksia ja näyttää oikean rikoksentekijän tai tekijät. Mutta tosiasiassa tämä ei ole profiloinnin tarkoitus. Rikoksentekijän profiloinnilla ei ratkaista rikosta eikä se osoita rikollisen luo, useimmissa tapauksissa se ei edes kerro poliisille, kuka todellisuudessa on syyllistynyt rikokseen. Sana “luultavasti” on keskeinen osa profilointia (Müller, 2000; Holmes & Holmes, 2002; Petherick, 2009; Ebisike, 2008). Vaikka Pakes & Shalev (2010) siteeraten Canteria (1994) osoittaa, että on ollut joitakin tapauksia, joissa profiloijat ovat voineet antaa lähes tarkan profiilin rikoksentekijästä (muun muassa sodan aikana Adolf Hitleristä laadittiin Yhdysvalloissa 1943 luonneanalyysi, jonka mukaan Hitler tekisi itsemurhan romahdustilanteessa, ja näin myös kävi. Osuva luonneanalyysi tehtiin myös miehestä, joka 1940-56 vuosina teki yli 30 pommi-iskua New Yorkissa, mies oli katkeroitunut yritykseen, jonka palveluksessa hän sai tuberkuloosin muttei korvauksia (Ramsland, n.d). Myös Suomessa psykologit laativat ensimmäisen kerran profiilin henkirikostutkinassa vuonna 2000 Eveliina Lappalaisen jutussa vuonna ja kyseinen arvio tekijästä osui oikeaan (Sudenniemi, 2008; Laurimo, 2008)), mutta on ollut enemmän julkaistua tapauksia, joissa profiloinnit ovat olleet vähemmän hyödyllisiä (Pakes & Pakes, 2009; Copson, 1995). Lisäksi Ebisiken (2008) mukaan rikoksentekijän profilointi sinänsä on epäluotettava tapa vahvistaa syyllinen tai syytön vastaaja. Rikoksentekijän profilointi ei voi todistaa sitä, profilointi voi yksinkertaisesti ennustaa ja suositella.

Mitä profilointi on?

Profilointi on ennen kaikkea tietojen keräämistä ja analysointia, jonka tarkoituksena on tukea rikostutkintaa (Haapasalo, 2008).  Profilointi on poliisin käyttämä analyysimenetelmä, jossa psykologiatieteiden avulla määritellään rikoksentekijän piirteitä esitutkinnan tietojen perusteella. Tietojen pohjalta kartoitetaan mahdollista rikostaustaa, alueellista liikkuvuutta ja analysoidaan rikollisen persoonallisuutta, luonnetta ja käyttäytymistä kuvaavia piirteitä, profiloinnin tavoitteena on kaventaa epäiltyjen lista (Alison & Bennell & Mokros & Ormerod, 2002, Ebisike, 2008). Jackson ja Bekerian (1997) mukaan tietynlaiset persoonallisuus tyypit omaavat samankaltaisia käyttäytymismalleja ja nämä käyttäytymismallit voivat auttaa rikostutkinnassa potentiaalisista epäillyistä, jotka ovat syyllistyneet rikolliseen tekoon. Tunnetuin rikoksentekijän profilointi on FBI:n kehittämä profilointi (Canter, 1995; Haapasalo, 2008; Enbisike, 2008, Müller, 2000; George, 2008). FBI:n profilointi perustuu henkilön ominaisuus piirteisiin tai tekijöihin, singulariteettiin, joka erottaa tietynlaiset yksilöt valta väestöstä (Hazelwood & Douglas, 1980). Suomessa keskusrikospoliisi alkoi kehittää profilointia 1990-luvun puolivälistä (Sudenniemi, 2008).

Mikä on profiloinnin arvo?

Rikoksentekijän profilointia on lähes mahdotonta tehdä laboratoriossa, hypoteesin testaamista varten (Alison et.al., 2002). Todellinen testi profiloinnin pätevyydestä ei täten ole kokeellinen tutkimus laboratoriossa, vaan arvioinnit ja tulokset siitä, kuinka hyvin profilointi on suoritettu käytännössä (Müller, 2000). Pakes & Pakesin (2009) mukaan vain 2,7%:tia profiloinneista johtivat rikoksentekijän tunnistamiseen ja 17,4 %:tia ei pitänyt profilointia hyödyllisenä. Mutta toisaalta 60,9%:tin mukaan profilointi edisti asian ja rikoksentekijän ymmärrystä ja 51,6 %:tin mukaan asiantuntija lausunto vahvisti omaan harkintaan. Keskimäärin paikkansapitävyyden suhde oli 2. 2:1. Cambellille (1976) suurin osa profiileista on liian epämääräisiä vailla arvoa. Myös Godwin (1978) on tullut johtopäätökseen, että: "Yhdeksän kymmenestä profiilista on mitäänsanomattomia". Pakes & Shalev (2010) siteeraten Copsonia (1995) totesi, että poliisin datatiedoista, kliinisistä profiloinneista on eniten hyötyä (25 %) verrattuna tilastollisiin profilointeihin (12,5 %). Tilastollisen profiloinnin ongelmana on se, että siitä puuttuu yksityiskohtaisia ​​tietoja. Vaikka profiloinnin arviointi kaiken kaikkiaan ei ole kovin korkealla tasolla, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö profiloinnilla ole jotain pätevyyttä (Müller, 2000 lainattu Pinizotto & Finkel, 1990).

Ei ole epäilystäkään rikoksentekijän profiloinnin käyttökelpoisuudesta rikostutkinnassa. Kocsis (2007) ja Ebisiken (2008) mukaan rikoksentekijä profilointi on rikosoikeudellisen järjestelmän tutkintakeino, joka kaventaa luetteloa mahdollisista epäillyistä, vaikkakin profilointi harvoin ratkaisee  tai selvittää rikoksen itsestään. Myöskään vastaukset joita ehdotetaan eivät ole ratkaisuja. Profilointi tulisi nähdä yhtenä työkaluna rikostutkinnassa, ymmärtämisen parantaja, tiedon vahvistajana, hyödyllisenä strategiana, joka voi olla lopputuloksen kannalta erittäin hyödyllinen (Jackson & Bekerian, 1997).


Kritiikkiä

Rikoksentekijän profilointi ei ole suoraviivaista tiedettä. Ebisike (2008) ja Garbeth (1983) väittävät, että rikoksentekijän profilointi rikollisuuden tutkimusmenetelmänä on täynnä todennäköisyyksiä, aavistuksia, stereotypioita, arvailuja sekä välähdys inspiraatioita. Lisäksi Pakes & Shalev (2010) mainittu Alison ja Carter ( 1999a ) totesivat, että tieteellisessä kirjallisuudessa on  itse asiassa julkaistu hyvin vähän tietoa siitä mitä profiloijat todellisuudessa tekevät ja miten he sen tekevät. Aina silloin tällöin profiloija voi jopa johtaa poliisia harhaan ja eksyttää tutkimuksen kulkua, jolloin profiloinnista tulee suotuisa rikoksentekijän kannalta (Pakes & Shalev, 2010 mainittu Boon & Davis, 1993; Porter, 1983). Holmes & Holmesin (2002) mukaan profilointi on enemmän taidetta kuin tiedettä. Kaikkein pisimälle menee Cambell (1976), jonka mukaan rikoksentekijäprofilointi on liian löyhää vailla merkitystä.

FBI:n lähestymistapaa on kritisoitu siitä, että sitä ei pystytä psykologisesti tai empiirisesti verifioimaan ja rikoksentekijöiden tasaisesti jakaminen kahteen selkeään luokkaan on myös arvosteltu (Canter, Alison, Wentik & Alison, 2004). Lisäksi mitään raportteja ei ole julkaistu ulkoiseen arviointiin (Korcsis & Palermo, 2007). Canter (1995) kritisoi erityisesti FBI:n lähestymistapaa rikoksentekijän profilointiin, hänen mukaansa FBI:n lähestymistapa on epätieteellinen. Samoin (Pakes & Shalev, 20010 mainittu Turvey, 2001) hylkäsi FBI:n lähestymistavan “väärän kahtiajaon” vuoksi. George (2008) on myös väittänyt, että FBI:n tekniikka on ei-tieteellinen, koska FBI:n profiloijalla ei ole todistettavaa luotettavuutta tai pätevyyttä toteuttaa heidän menetelmää. Lisäksi FBI:n agenttien omaelämäkerrat ja kirjat ovat epätyydyttäviä, koska ne yksinkertaisesti sisältävät onnistuneita profilointi yrityksiä (Ebisike, 2008; Müller, 2000; Pakes & Shalev, 2005 mainittu Ressler & Schachtman, 1992; Douglas & Olshaker, 1997). Ainoastaan onnistuneiden profilointi yritysten esiintuominen ei vahvista mitään FBI:n agenttien profiloinnin taidoista. Sillä ei ole mitään muuta kuin anekdoottimaista arvoa. Tulee kuitenkin huomioida, että kritiikistä huolimatta FBI:n agentit ovat menestykkäästi ratkaisseet monia rikoksia (Pakes & Shalev 2010). 

Yhteenveto

Profilointi muodostaa tietoa todennäköisyyksistä ja tämän vuoksi profilointi menetelmään ei yksistään kannata asettaa liian suuria odotuksia. Rikoksentekijän profilointi on kuitenkin osoittautunut hyväksi menetelmäksi rikostapausten tukemisessa, profiileilla on luotu potentiaalista tietoa, tietoa, joka on osoittautunut hyödylliseksi apuvälineeksi poliisille, myös nykyisin korostettu tieteellisen tutkimustyön merkitystä profiloinnissa on tuonut lisää uskottavuutta profilointiin. Nähtäväksi jää minkälainen tulevaisuus rikoksentekijän profiloinnilla tulee olemaan? Saavuttaako profilointi vaaditun tieteellisen validiteetin vai jääkö profilointi enemmän tai vähemmän mystiseksi kyvyksi tieteellisen päättelyn sijaan? Joka tapauksessa ”statuksen” hyödyllisenä työkaluna poliisitutkinnassa profilointi on jo saavuttanut.  

Avainsanat: rikoksentekijä, profilointi, rikostutkimus

 

Lähdeluettelo

Alison. L. & Bennell. C.& Mokros. A.& Ormerod.D. (2002). Personality paradox in offender profiling: A theoretical Review of the Processes Involved in Deriving Background Characteristics from crime scene Actions. Haettu: http://www.liverpool.ac.uk/Psychology/staff/LAlison/lalison19.pdf

Cambell, C. (1976). Portrait of a mass killer. Psychology today 9, 110-119.

Canter, D., Alison, L., Wentink, N., & Alison, E. (2004). Organized/disorganized typology of serial murder: Myth or model? (pp. 293-320) Psychology, Public Policy & Law.

Ebisike, N. (2008). Offender profiling in the courtroom: The use and abuse of expert witness testimony. West port USA: Praeger Publishers. 

George. J. (2008). Offender profiling and expert testimony: Scientifically valid or Glorified Results? Haettu: http://law-journals-books.vlex.com/vid/profiling-scientifically-glorified-64820922

Godwin, J. (1978). Murder USA: The ways we kill each other, New York, Ballantine.

Haapasalo, J. (2008). Kriminaalpsykologia. Jyväskylä: PS-kustannus. 

Hazelwood, R.R., & Douglas, J.E. (1980) The Lust murderer. FBI law enforcement bulletin, Volume 49.

Holmes. R.M., & Holmes, S.T. (2002). Profiling violent crimes: an investigative tool (3rd. Ed.). Thousand Oaks, CA: Sage.

Jackson, J.L & Bekerian D.A. (1997). Offender Profiling: Theory, research and Practice. Chichester: Wiley.

Kocsis, R. (2007). Criminal Profiling: International Theory, Research, and Practice. Totowa, NJ. Humana Press.

Kocsis, R.N., & Palermo, G.B. (2007). Criminal profiling: International theory, research, and practice (pp.327-345). Totowa, NJ: Human Press.

Laurimo, (2008) .Rikollinen mieli kiinnostaa profiloijia. Kaleva.fi. Haettu: http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/rikollinen-mieli-kiinnostaa-profiloijia/317425/

Offender profiling. (n.d.).Haettu: http://homepage.ntlworld.com/gary.sturt/crime/offender%20profiling%20definitions.htm

Pakes, F. & Pakes. S. (2009). Criminal psychology. Portland, Oregon, USA:  Willan Publishing.

Pakes, F. & Shalev, K. (2010).Offender profiling. (Institute of Criminal Justice Studies distance learning unit). Portsmouth: University of Portsmouth.

Petherick. W. (2009). Serial crime: theoretical and Practical Issues in behavioral Profiling (2nd. Ed.). Burlington, MA, Academic press.

Ramsland, K (n.d). Criminal profiling: part 1 History and Method. Crime Library. Haettu: http://www.crimelibrary.com/criminal_mind/profiling/history_method/2.html

Sudenniemi (2008). Rikoksentekijän profilointi yleistyy varsinkin kuulusteluissa. Turun sanomat. Haettu: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074252445/Rikoksentekijan+profilointi+yleistyy+varsinkin+kuulusteluissa