(Blogia muokattu 7.10.2015)

Määritelmä

Raiskaus on toisen henkilön pakottamista sukupuoliyhteyteen. Jos tekijöitä on useita, käytetään termiä joukkoraiskaus. Suomen rikoslaissa (20 luku) seksuaalirikoksista raiskaus on määritelty sukupuoliyhdynnäksi, ”sukupuolielimellä tapahtuva tai sukupuolielimeen kohdistuva tunkeutuminen toisen kehoon.” Laki tuntee kaksi raiskauksen muotoa; raiskaus ja törkeä raiskaus (Suomen rikoslaki). NCVS:n (National Crime Victimization Survey; Gonzales, Schofield & Schmitt, 2006) mukaan 17.6 % naisista raiskataan heidän elämänsä aikana, vastaava luku miehillä oli 0.3%.

Kuka raiskaa?

Suomessa vuosina 2011–2013 poliisille ilmoitettiin noin tuhat raiskausta vuodessa. Määrä on kymmenessä vuodessa liki kaksinkertaistunut. Vuodesta 1993 raiskaajaksi epäillyt on tilastoitu etnisen taustan perusteella. Syntyperäisten suomalaisten osuus raiskausepäillyistä on ollut noin 80 prosenttia, loput ovat ulkomaalaistaustaisia (ulkomaan kansalaisia tai Suomen kansalaisia, joiden syntymämaa on jokin muu kuin Suomi). Vuonna 2014 tuli ilmi 713 raiskaajaksi epäiltyä. Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat väestöosuutensa nähden useammin rikoksesta epäiltynä kuin suomalaiset, suurimmillaan ryhmän osuus oli raiskausrikoksissa, joissa ulkomaalaista maahanmuuttajaa epäiltiin rikoksesta 16,9 % tapauksista (tilastokeskus, PolStat, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti).

Raiskaaja voi olla kuka tahansa. Raiskaajalla ei ole mitään yhtä tiettyä ominaispiirteitä tai kategoriaa, vaikka persoonallisuushäiriöt kuten antisosiaalinen persoonallisuus ja muut psyykkiset ongelmat ovat raiskaajilla tavallisia (Haapasalo, 2008). Yleensä raiskaaja on nuori n. 16-30-vuotias mies (Haapasalo, 2008). Vuonna 2014 joka viides raiskaaja oli 25–29-vuotias mies (tilastokeskus; PolStat, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti). Raiskaajalla esiintyy usein epäsosiaalista käyttäytymistä, hän on mahdollisesti tehnyt muita rikoksia ja käyttänyt päihteitä. Henkilöt, jotka raiskaavat naisia käyttävät todennäköisemmin päihteitä (Baltieri & Guerra de Andrade, 2008; Abbey, Parkhill, Clinton-Sherrod & Zawacki, 2007). Lisäksi raiskaajalla on rikoshistoriassaan usein tuomioita myös muista väkivaltarikoksista.

Erilaisissa tutkimuksissa on löydetty seksuaalirikokseen johtavia riskitekijöitä kuten esimerkiksi lapsuuden aikaiset väkivaltakokemukset, epäjohdonmukainen kasvatustapa, seksuaalinen hyväksikäyttö lapsuudenperheessä, fyysinen väkivalta ja laiminlyönti syntymäperheessä, empatian puute, jotka mahdollisesti vaikuttavat raiskaajien persoonallisuuden kehityksessä. Aikuisiällä raiskaajilla on väkivaltaa hyväksyviä, vihamielistä suhtautumista naisia kohtaan. Tekoon laukaisevia tekijöitä ovat esimerkiksi hylkääminen, menetys, päihtymys tunteiden hallinnan epäonnistuminen (Haapasalo, 2008).

Lisäksi tutkimukset osoittavat, että ne miehet, joilla on taipumus lukea väärin naisten uskomuksia ja haluja, syyllistyvät raiskaukseen (Polaschek & Ward, 2002; Haapasalo, 2008). Myös impulsiivisuus, alhainen itsehillintä sekä heikot sosiaaliset ihmissuhdetaidot voivat toimia seksuaalisen aggressiivisuuden ennustavana tekijänä (Prentky & Knight, 1991). Raiskaajilla on yleensä alempi empatia kyky ja vahvemmat seksuaalisen alistamisen motiivit verrattuna ei-raiskaajaan (Abbey at al., 2007).  Miehet, jotka eivät hallitse libidoaan, raiskaavat todennäköisemmin (Gottfredsonin & Hirschi, 1990).

Suurimmassa osassa raiskauksista tekijä ja uhri tuntevat entuudestaan. Erilaisten arvioiden mukaan noin kolmanneksessa tapauksissa tekijä ja uhri tuntevat toisensa ennestään (Haapasalo, 2008). Osa raiskauksista tapahtuu uhrin kotona, yli puolet raiskaajista asuu viiden kilometrin säteellä ja 87% reilun 15 km säteellä (Davies, 1997). Suurin osa raiskauksista on ennalta suunniteltuja ja raiskaajat uusivat usein tekonsa (Haapasalo, 2008).

Typologiat

Raiskaajilla on useita erilaisia persoonallisuustyyppejä. Grothin (1979) kollegoineen löysi kolme päätyyppiä tutkiessaan 500 raiskaajaa. 40 % raiskaajista kuului viharaiskaus tyyppiin, jossa tavoitteena näyttäisi olevan fyysisen vahingon aiheuttaminen. 55 % raiskaajista on valtaraiskaajia, päämääränä raiskaajalle näyttäisi olevan vallantunteen kokemus. Viimeistä viittä prosenttia tyyppinä edustaa sadistinen raiskaus, jossa nöyryytys ja kärsimys kiihottavat tekijää seksuaalisesti. Prins (1986) luokittelee raiskaajat seksuaalista tyydytystä hakeviin ujoihin nuoriin miehiin, jengi/joukkoraiskaajiin joita leimaa väkivaltaisuus ja päihteiden käyttö, seksuaalisesti väkivaltaisiin ja aggressiivisiin yksilöihin, psyykkisistä häiriöistä kärsiviin, seksuaalisesti vaikeasti häiriintyneisiin raiskaajiin kuten mm. sadistiset raiskaajat. Knight (1999) työryhmineen on luonut tutkimusohjelman raiskaajaluokituksen kehittämiseksi. Tietoja oli kerätty yli 250 seksuaalirikoksentekijästä, jotka olivat tulleet keskukseen hoitoon vuosien 1959-1991 välillä. Heidän luokituksensa (MTC:R3) on kehitetty empiiristen havaintojen pohjalta ja sisältää neljä seksuaalirikoksentekijän päätyyppiä: 1) opportunistinen; teko on impulsiivinen ja tilanteen sanelema. 2) Aggressiivinen; raiskaaja ilmaisee voimakasta vihaansa teon aikana 3) Seksuaalinen; raiskaajalle seksuaalinen motivaatio on keskeistä, tämä tyyppi edelleenjaetaan vielä sadistiseen (seksuaalisuus ja aggressio ovat yhteydessä toisiinsa) ja ei sadistiseen tyyppiin (tarve hallita). 4) Kostonhaluinen; jonka pyrkimyksenä on nöyryyttää ja halventaa naista. Hall ja Hirschmanin (1991) mallissa on käytetty myös neljää raiskauksen tyyppiä. Ensimmäisessä tyypissä seksuaalinen kiihotus on yhteydessä aggressiivisen käyttäytymisen kanssa. Toisessa tyypissä keskeisiä ovat tekijän tulkintaprosessien vääristymät. Kolmannessa tyypissä raiskaus on usein seuraus tilapäisestä tunteiden kontrollittomuudesta. Neljännessä tyypissä tekijällä on pitkä historia persoonallisuushäiriöitä. Hazelwood & Warren (2000) nimesivät kaksi raiskaajaluokitus kategoriaa; Impulsiivinen ja rituaalinen. Impulsiivisella raiskaajalla on laaja rikosrekisteri mm. fyysisestä väkivallasta, hän on reaktiivinen uhrin valinnan suhteen ja käyttäytymiseensä rikospaikalla. Rituaalinen raiskaaja suunnittelee raiskauksensa tarkoin ja huolellisesti sekä omaa voimakkaita kieroutuneita seksuaalisia fantasioita.

Seksuaalirikoksen eri teorioita (lyhyesti)

Seksuaalirikoksen eri teoriat auttavat selvittämään miksi yksittäinen henkilö syyllistyy raiskaukseen.

Sosiaalisen oppimisen teoria; raiskaus on opittua käyttäytymistä (esimerkiksi elokuvista raiskauskohtauksia matkimalla, yhdistämällä seksin pornografiaan ja väkivallan vähättely) (Baron & Strauss, 1987).

Behavioraalinen teoria; seksuaalinen aggressio on seurausta fysiologisen, seksuaalisen kiihotuksen kytkeytymistä raiskausärsykkeisiin (Haapasalo, 2008; Wesmarland, n.d). Psykodynaamisessa teoriassa aggression kohde on äitiä symboloiva naisuhri (Haapasalo, 2008).

Feministinen teoria; raiskaus on miesvaltaisen yhteiskunnan yksi oire (Cahill, 2001). Seksuaalirikokset ovat osa patriarkaalista kulttuuria, jossa naisten rooli alistuva ja miesten hallitseva. Kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia. Feministit näkevät raiskauksen enemmän väkivallantekona kuin seksuaalisena, miesten motiivin ollessa ”hallitse ja hajota”, jossa raiskaus on tietoinen pelotteluprosessi naisia kohtaan. Lisäksi jotkut miehet pitävät sukupuolten välistä tasa-arvoa uhkana, ja raiskaus tuo heille tunteen siitä, että he ovat edelleen hallitsevia (Martin et kump., 2006).

Evoluutioteoria; raiskauksesta on hyötyä tekijälle.  Tavoitteena on geenien jakaminen eteenpäin. Miehillä on halu paritella usieden eri naisten kanssa  (Thornhill ja Palmer, 2000). Myös sosiobiologisen teorian mukaan miehillä on taipumus maksimoida lisääntymismahdollisuutensa (Haapasalo, 2008).

Oikeutusteoria (Entitlement theory); miehet ajattelevat, että heillä on oikeus seksuaalisiin tarpeisiinsa ja oikeus tyydyttää tarpeitansa ja naiset ovat luotu maailmaan vastaamaan miesten seksuaalisia tarpeita. Miehet kokevat naisten toimien olevan seksuaalisia, vaikkeivat ne niitä todellisuudessa ole (Polaschek & Ward, 2002). Myös sosiokognitiivisen teorian mukaan sosiaalista todellisuutta koskevat prosessit ja vääristyneet uskomukset ovat keskeisenä seksuaalirikoksentekijällä. Seksuaalirikoksentekijä ei näe tilannetta uhrin kannalta, vaan toimii omien vääristyneiden tulkintojen ohjaamana, esim. tulkitsee uhrin pukeutumisesta uhrin seksuaalisen halukkuuden (Haapasalo, 2008).

Itsehillintä teoria (self control theory); miesten seksuaalinen halukkuus on kontrolloimaton. Miehet uskovat, että heidän seksuaalisia tarpeitaan ja seksuaalista energiaa ei voida kontrolloida ja he eivät ole vastuussa teoistaan (Polaschek & Ward, 2002).  Tämä teoria on yhteyksissä Gottfredson and Hirschi’s (1990) matalan itsehillintä teorian kanssa (low self-control theory). Yksilöt, joilla on alhainen itsehillintä, ovat enemmän impulsiivisia, seikkailunhaluisia, itsekeskeisiä ja syyllistyvät rikolliseen toimintaan siitä saaman hyödyn ja etuuksien vuoksi.

Narsistinen reaktanssi teoria (Narcissistic reactance Theory): on yhteydessä matalan itsehillintä teorian kanssa (Agnew, Brezina, Wright & Cullen, 2002). Tutkimusten mukaan alhainen itsehillintä on usein henkilöillä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vain saavuttaakseen päämääränsä (Prentky & Knight, 1991). Myös narsistit ovat ihmissuhteissaan valmiita tekemään kaikkensa päämääränsä saavuttamiseksi. Narsistit häpeävät ja tuntevat syyllisyyttä vähemmän. Narsisteilla on paljon pintapuolisia ihmissuhteita, muiden ihmisten halveksuntaa ja arvostelua.  Heillä on epärealistisia positiivisia itsearviointeja ja syyttävät herkästi ulkopuolisia lähteitä. Kun mies haluaa seksiä naisen kanssa ja jos hän kieltäytyy, miehelle jää kaksi valintaa joko alistua kieltäytymiselle tai käyttämällä voimaa saadakseen seksiä". Narsistille naisen seksuaalinen kieltäytyminen on henkilökohtainen loukkaus, riippumatta naisen todellisista syistä (Baumeister ym., 2002).

Makrososiaalinen teoria; yhdistää neljä eri teoriaa. Yksi teoria katsoo, että raiskaus on seurausta sukupuolten mekanismin välisestä eriarvoisuudesta. Toisen teorian mukaan raiskaus leviää pornografisen aineiston välityksellä. Kolmas teoria, tunnetaan myös heijastusvaikutus teoriana, väittää, että kulttuuriset normit, jotka suosivat väkivaltaa sosiaalisissa yhteyksissä, yleistää väkivallan myös muihin sosiaalisiin yhteyksiin ja tämä todennäköisesti lisää raiskauksia. Neljännen teorian mukaan sosiaalinen epäjärjestys vähentää sosiaalisia rajoitetta raiskauksia vastaan. (Baron & Strauss, 1987.)

Siegert ja Wardin (2002) mukaan mikään yksittäinen teoria ei pysty riittävästi selittämään sitä miksi miehet syyllistyvät raiskaukseen, heidän mukaansa raiskaajat ovat erittäin heterogeeninen väestö, ja motiiveja itse tekoon löytyy useilta eri psykologian osa-alueilta.

Lopuksi

Raiskaaja on todennäköisesti nuori mies, joka asuu enimmillään 20 km säteellä raiskatusta. Itse tekotapa voi olla sadistinen tai ei, seksuaalinen tai ei, kostonhimoinen, toista alistava, suunniteltu tai suunnittelematon. Raiskaajalle on siis vaikea asettaa arkkityyppiä tai määräävää/yleistettävää motivaatiota.

Itse tekoa selitetään erilaisten teorioiden kautta. Teorioita voidaan käyttää auttaa apuna selvitettäessä miksi raiskauksia tapahtuu.  Puhutaan mm. opituista malleista, patriarkaalisesta yhteiskunnasta, sukupuolten välisestä eriarvoisuudesta, vääristyneistä uskomuksista, narsismista, oikeudesta ja lisääntymismahdollisuuden maksimoinnista. Ihmisillä on tarve saada selitys käyttäytymiselle mitä he eivät voi ymmärtää. Lisäksi raiskaus on rikos ja siten yhteiskunnalla sekä oikeuslaitoksella on velvollisuus ennaltaehkäistä rikoksen syntyminen sekä valistustoiminnan että seuraamusten kautta.

Loppujen lopuksi sen selvittäminen kuka raiskaa ja miksi sekä erilaiset seksuaalirikoksen teoriat eivät lohduta raiskauksen uhriksi joutunutta. Raiskaus aiheuttaa uhrille usein elinikäisiä henkisiä kärsimyksiä. Usein uhrin on syytä turvautua ammattiapuun, koska raiskauksen uhreilla on suurentunut riski sairastua masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön (PTSD), ja he kärsivät vakavista psykososiaalisista ongelmista (Ullman, 2007). Raiskaus jättää aina jälkensä. Raiskaus on rikos, pahin mahdollinen sellainen yksityisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista koskemattomuutta kohtaan. Termit raiskaus ja lieventävät asianhaarat sopivat huonosti samaan lauseeseen. Yksikin raiskaus on liikaa.

Avainsanat: raiskaus, raiskaaja, seksuaalirikos, typologia, sosiaalisen oppimisen teoria, behavioraalinen teoria, psykodynaaminen teoria, feministinen teoria, evoluutioteoria, sosiobiologinen teoria, oikeutusteoria, sosiokognitiivinen teoria, itsehillintä teoria, matalan itsehillintä teoria, narsistinen reaktanssi teoria, makrososiaalinen teoria, rikos

Lähdeluettelo

Abbey, A., Parkhill, M., Clinton-Sherrod, A. & Zawacki T. (2007)

Agnew, R., Brezina, T. & Wright, J. & Cullen, F. (2002). Strain, personality traits, and delinquincy: extending general strain theory. Criminology, 40(1), 43-72

Baltieri, D. & Guerra de Andrade, A. (2008). Drug consumption among sexual offenders against females. International journal of offender therapy and comparative criminology, 52(1),  62-80

Baron, L. & Straus, M.A., (1987). Four Theories of Rape: A Macrosociological Analysis. Social Problems. Vol.34, No.5, pp. 467-489. Published by: Oxford Universitypress. URL: http://www.jstor.org/stable/800542

Baumeister, R., Catanese, K. & Wallace, H. (2002). Conquest by force: a narcissistic reactance theory of rape and sexual coercion. Review of general psychology, 6(1), 92-135

Gonzales, A., Schofield, R. & Schmitt, G. (2006). Extent, nature, and consequences of rape victimization. National Institute of Justice.

Davies, A. (1997). Specific profile analysis: a data based approach to offender profiling. In: J.L Jackson and D. Bekerian (eds.) Offender profiling, Theory, Research and Practice. Chichester. Wiley, 191-208.

Gottfredson, M. & Hirschi, T. (1990). A general theory of crime. Stanford: Stanford University Press

Groth, A.N. (1979). Men who rape: The psychology of offender. New York, NY: Plenum Pres

Haapasalo, J. (2008). Kriminaalipykologia.

Hall, G.C.N., Hirschman, R. (1991). Towards a theory of sexual aggression: a quadripartite model. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 63, 802-809.

Hazelwood, R.R. & Warren, J.I. (2000). The sexually Violent Offer: Impulsive or Ritualistic? Aggression and Violent Behaviour, 5, 267-279.

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä (2014). Haettu: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152441

Martin, K., Vieraitis, L. & Britto S. (2006). Gender equality and women’s absolute status: A test of the feminist models of rape. Violence against women, 12(4), 321-339

Prentky, R. & Knight, R. (1991). Identifying Critical Dimensions for Discriminating Among Rapists. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 59(5), 643-661

Prins, H. (1986). Dangerous Behaviour, the law and mental disorder. London. Tavistock.

Knight, R.A. (1999). Validations of a typology for rapists. Teoksessa W.L. Marshall & J. Frenken, Sex Offender research and treatment: State of the art in North America and Europe. Beverly Hills, CA: Sage.

Polaschek, D. & Ward, T. (2002). The implicit theories of potential rapists: What our questionnaires tell us. Aggression and violent behavior, 7(4), 385-406

PolStat. n.d. III Rikollisuuskontrolli. Haettu: http://www.google.ch/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CB8QFjAAahUKEwj24tC67arIAhWLWywKHcsbDRc&url=http%3A%2F%2Fwww.optula.om.fi%2Fmaterial%2Fattachments%2Foptula%2Fjulkaisut%2Frikollisuustilanne%2Frikollisuustilanne2011%2Fki9gNctuB%2Fkontrolli.pdf&usg=AFQjCNFf3d_rvLljWREwO_F27bEwzlLhkg&sig2=BwMBFa_gYeFfem1LK15zrg&bvm=bv.104317490,d.bGg

Siegert, R. & Ward, T. (2002). Rape and evolutionary psychology: a critique of Thornhill and Palmer’s theory. Aggression and violent behavior, 7(2), 145-168

Suomen rikoslaki 20 luku. Haettu: http://www.heikniemi.fi/rikoslaki/rl20.html

Tilastokeskus. n.d. Haettu: http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_oikeusolot.html

Thornhill, R & Palmer, C.T. (2000). Why Men Rape. Haettu: http://www.csus.edu/indiv/m/merlinos/thornhill.html

Ullman, S. (2007). A 10-year update of “review and critique of empirical studies of rape avoidance”. Criminal justice and behavior, 34(3), 411-429.

Westmarland, N. (n.d.). Criminological understanding of Rape. Haettu: http://www.google.ch/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&ved=0CC8QFjACahUKEwjup8PwzOzHAhUEOxoKHbTKDEI&url=http%3A%2F%2Fnicolewestmarland.pbworks.com%2Ff%2FCriminological%2Bunderstandings%2Bof%2Brape%2Bshort%2Bversion.ppt&usg=AFQjCNGiZIxrvCe9AJcNu18kYG2R_8NXXg&bvm=bv.102022582,d.d2s