Alkusanat

Rikosten seuraamukset ja rangaistukset näyttävät olevan ristiriidassa kansalaisten oikeustajun kanssa. Lähes joka viikko voi iltapäivälehdistä, gallupeista ja mielipidepalstoilta lukea kansalaisten tyytymättömyydestä tuomioistuinten lievää rangaistuskäytäntöä kohtaan. Rikollisuusongelman ratkaisuksi kansalaiset tarjoavat rangaistusten koventamista, useiden mielestä ankarammat rangaistukset ehkäisisivät ihmisiä syyllistymästä rikoksiin.

Yleinen mielipide on usein se, että voimassaolevat lait ja tämänhetkinen tuomioistuinten linja rangaistusten ankaruuden suhteen on liian lievä madaltaen kynnystä rikosten tekemiseen. Erityisesti ennen vaaleja tämä ilmiö on selvästi nähtävissä. Kansanedustajaehdokkaat vetoavat kansalaisten tunteisiin omien poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi, vaatien rangaistusten koventamista, koska kansakin vaatii, käyttäen rikollisuutta yhtenä välineenä tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Mutta rangaistusten koventamisen vaatimukset johtavat helposti ainoastaan populistiseen yhteiskuntapolitiikkaan.

Näyttöä siitä, että vankila kuntouttaisi tai vähentäisi riskiä rikoksen uusimiseen ei löydy, itse asiassa vankila lisää riskiä rikoksen uusimiseen ja aiheuttaa valtava taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle. Mutta tästäkin huolimatta ihmisiä lukitaan vankilaan. Tässä blogissa tarkastellaan rangaistuksen vaikutuksia rikollisuuteen, argumentteja vankeusrangaistuksen puolesta ja vastaan sekä pohditaan löytyykö vankeusrangaistuksille muita vaihtoehtoja.

Rangaistusten vaikutuksesta rikollisuuteen

Perusteluita rangaistusten antamisella on useita, rangaistuksen on katsottu olevan hyödyllinen, koska se suojaa yhteiskuntaa, sovittelee ja hyvittää ja parantaa rikoksentekijän käyttäytymistä (Voorhis & Browning & Simon & Gordon, 1997). Muita perusteluita rangaistukselle on ollut se, että rikoksentekijät ansaitsevat rangaistuksen ja että rangaistuksella tasapainotettaisiin tilannetta jos rikoksentekijä on saanut rikollisella teolla taloudellista etua (Haapasalo, 2008).

Rangaistuksen ehkäisevä vaikutus perustuu olettamukseen, että ihmiset ovat järkeviä, rationaalisia olentoja, jotka punnitsevat toimiensa edut ja haitat (Cornish, D., & Clarke, R. (1986). Harford (mainittu Rauhut & Junker, 2009) puolustaa myös ihmisten rationaalisuutta, hänen mukaansa rangaistus vaikuttaisi henkilöiden päätöksiinsä kannattaako rikokseen syyllistyä vai ei. Sen takia rangaistuksesta aiheutunut kärsimys tulisi olla suurempi kuin rikollisesti teosta saatu hyöty.  Mutta osa tutkijoista eivät usko ihmisen kykyyn päättää rationaalisesti asioistaan. Heidän mukaansa ihmiset tekevät rikoksia myös muista syistä kuin rationaalisen päätöksentekoprosessin kautta. Esimerkiksi intohimorikoksissa henkilö tuskin ajattelee tekonsa seuraamuksia. Syitä rikoksen tekemiseen on useita erilaisia kuten esimerkiksi psykologisia, sosiaalisia ja taloudellisia (McGuire, 2004). Lisäksi, jos rangaistus todella toimisi pelotevaikutuksena, niin ihmiset eivät uusisi rikoksia.

Rangaistusten ehkäisevästä vaikutuksesta yhteiskuntaan ja rikoksentekijään itseensä on jaettu yleensä kahteen kategoriaan: erityiseen ja yleiseen preventioon. Erityispreventio keskittyy yksilöön. Eli miten rangaistus vaikuttaa tekijään ja vaikuttaako rangaistus tekijän uusintarikollisuuteen alentavasti. Rangaistuksen tulisi sellainen, mikä estäisi henkilön tekemästä rikoksia (Zilkowsky, 2011; MacDonald, n.d.; Lappi-Sepälä, 2006). Yleispreventio keskittyy yhteiskuntaan. Tarkoituksena on estää muita ihmisiä tekemästä samaa rikollista tekoa, kuin tuomion saanut rikoksentekijä. Ajatuksena on se, että rangaistukset ovat yleisesti tiedossa ja tästä johtuen rikosten määrä vähenee (Zilkowsky, 2011; MacDonald, n.d.). Yleispreventioon kuuluu vielä pelotevaikutus. Pelotepreventio perustuu pelkoon ja sen tavoitteena on saada henkilö pidättäytymään rikollisesta teosta. Rangaistuksen pelko estää henkilöitä tekemästä rikosta tai ainakin tekee rikoksen tekemisen tekijälle epäedulliseksi (Pakes & Pakes, 2009; McGuire, 2004; Lappi-Seppälä, 2006). Useimmissa maissa yleisimmät rangaistukset ovat vankeus ja sakko, joissakin maissa käytetään lisäksi kuolemantuomioita raskaimmista rikoksista.

Mutta toimiko rangaistus? Toimiiko pelote oikeasti? Vastaus on kyllä ja ei. Todisteita siitä, että rangaistus toimisi pelotteena löytyy muun muassa Ehrlichin (1973) ja Levitin (mainittu Reynold, 1988) tutkimuksissa, joiden mukaan rangaistuksen ankaruus näyttäisi olevan yksi keskeinen pelotetekijä. Erityisesti nuoret reagoivat rationaalisesti rangaistusten ankaruuteen. Lisäksi pelko rangaistuksesta esiintyi omaisuus ja talousrikoksissa eli rikoksissa, jotka usein tehdään harkitusti (Reynold, 1988: Lappi-Seppälä, 2006). Mutta väkivalta, seksuaalirikoksissa ja rikoksissa, joissa itse teon seuraamusten harkinta jää varsin vähälle kuten ryhmäpaineen alaisena tehdyt rikokset tai päihteiden vaikutuksen alaisena tehdyt sekä intohimorikokset pelotepreventio ei näyttäisi toimivan (MacDonald, n.d.; Reynold, 1988; Lappi-seppälä, 2006).

Lisäksi itse rangaistuksen pituudella ei juuri näytä olevan mitään pelotevaikutusta (tästä lisää kappaleessa ”argumentit vankeusrangaistusta vastaan”). Huomattavasti suurempi merkitys on sillä, onnistuuko itse teko vai ei. Mikäli kiinnijäämisriksi on riittävän suuri, on todennäköisempää että tekijä luopuu aikeistaan. Lisäksi teosta seuraavilla sanktiolla kuten tekijään kohdistama hyljeksiminen, häpeä, työpaikan menetys näyttäisi olevan suuri merkitys rikollisesta teosta pidättäytymisen kannalta. Näissä tilanteissa pelotepreventio on todettu tehokkaaksi (Gendreau & Goggin & Cullen, 1999; Lappi-Seppälä, 2006).

Argumentit vankeusrangaistuksen puolesta

Kansalaiset vaativat ja suosivat ankaria ja kovia vankeusrangaistuksia rikollisuuden ongelmaan.

1) Preventiovaikutus

Vankeusrangaistuksen pitäisi toimia preventiona (mainittu edellisessä kappaleessa). Tutkimukset viittaavat siihen, että vankeusrangaistukset tuottavat pienen yleisen pelotevaikutuksen. Vankilat vähentävät rikollisuutta jonkin verran pelotteen kautta (Reynold, 1998; Ehrlich, 1973).

2) Inkapasitaatio

Vankeusrangaistuksia on puolustettu ”inkapasitaatiolla”. Tämä tarkoittaa sitä, että vankeustuomiot turvaavat muuta yhteiskuntaa tekemällä rikoksentekijän ainakin joksikin aikaan kyvyttömäksi tekemään rikoksia ja aiheuttamaan vaaraa muille kansalaisille. Väkivaltaiset rikolliset poistetaan kadulta edes vähäksi aikaa näin vankilat vähentävät rikollisuutta toimintakyvyn menetyksen kautta (Haapasalo, 2008; Pakes & Pakes, 2009). Lisäksi vankiloiden tarkoituksena on suojata yhteisöä rikoksentekijöiltä ja kuntouttaa heitä.

Huomioitavaa

Kuitenkin kovemmat tuomiot ja pidemmät vankeusrangaistukset eivät tuota vastaavaa preventiovaikutusta. Pelotevaikutus toimii parhaiten silloin kun rikoksentekijällä on tieto rangaistuksesta ja kiinnijäämisriski on suuri. Näyttö siitä, mitä seurauksia tekemisestä seuraa ovat kaikkein parhain preventio. Seuraamusten tulisi olla sellaisia, että rikos ei kannata jos punnitsee siitä saamaa rangaistusta (Reynold, 1988). Rangaistus on tehokasta, jos rikokseen syyllistyvät tietäisivät mikä rangaistus rikollisesta teosta seuraa ja että seuraus tulisi mahdollisimman nopeasti. Jotta vankeusrangaistus toimisi pelotteena, yhteiskunnalta tarvittaisiin kokonaisuudistusta rikollisuuteen suhtautumisessa (McGuire, 2004; Lappi-Seppälä, 2006).

Argumentit vankeusrangaistusta vastaan

1) Preventiovaikutusta ei ole

Riski pidätyksestä ja tieto vankeusrangaistuksesta todennäköisyydestä vain vaatimattomasti vähentää rikoksentekijää syyllistymästä rikokseen. Se kuinka pitkä vankeusrangaistus on, ei ole mitään vaikutusta rikoksentekijää syyllistymästä rikokseen. Rikoksentekijällä pyörii pääsääntöisesti mielessä vain kysymys siitä, että voiko teosta jäädä kiinni, ei niinkään se mitä teon tekemisestä mahdollisesti seuraa (Gendreau & Goggin & Cullen, 1999; Lappi-seppälä, 2006).

Meta-analyyttisessa tutkimuksessa tarkasteltiin 50 eri tutkimusta, jossa oli mukana yli 300 000 tuhatta rikoksentekijää. Useita erilaisia tilastollisia menetelmiä käytettiin, joilla tutkittiin, onko vankilalla ehkäisevä vaikutus rikoksentekijöille, esimerkiksi onko pidemmillä vankeustuomioilla tehokkaampi pelotevaikutus kuin lyhyillä. Riippumatta analyysimenetelmästä, mitään varoittavaa näyttöä vankeusrangaistuksen pituudesta rikoksen ehkäisemiseksi ei juuri löytynyt (Gendreau & Goggin & Cullen, 1999).

Lisäksi useammat muut tutkimukset myös osoittavat, että kovemmat tuomiot ja pidemmät vankeusrangaistukset eivät estä rikollisuutta eivätkä rikollista käyttäytymistä (Rauhut & Junker, 2009; Haapasalo, 2008). Rangaistuksen ankaruudella on vain vähän jos ollenkaan vaikutusta rikollisuuden määrään esim. Yhdysvalloissa kuolemantuomiot eivät ole vähentäneet väkivaltarikosten määrää (Cheatwood, 1993 mainittu Haapasalo, 2008). Ne voivat jopa raaistaa yhteiskuntaa ja näin lisätä väkivallan määrää. Columbian yliopistonoikeustieteen professorin Jeffreyn Faganin mukaan kuolemanrangaistus ei estä rikosten tekemistä. Hänen mukaansa ei löydy mitään uskottavaa tieteellistä näyttöä siitä, että kuolemanrangaistus ehkäisisi rikollista käyttäytymistä. Vaikka teloitukset ovat julkisia ja ne ovat tiedossa, rikollisuuteen ei ole havaittavissa mitään muutoksia. Teloitukset tyydyttävät vain koston halua. Teloituksen arvo on todella lyhytikäinen, tyydytys kestää vain niin kauan kunnes tulee seuraava rikos ja rangaistus. Kriminologeista yli 88 %:ia eivät usko kuolemanrangaistuksen estävän rikoksentekijöitä (News, n.d.).

2) Ei vähennä rikollisuutta eikä uusintarikollisuutta

Useissa tutkimuksissa on todettu, että vankilatuomiot ja vankilassa oloaika eivät estä tai alenna uusintarikollisuutta, ja joissakin tapauksissa vankilatuomiot lisäävät riskiä rikoksen uusimiseen ja rikollisen käyttäytymisen vaaraa (Haapasalo, 2008; Lappi-Seppälä, 2006; Gendreau, Goggin & Cullen, 1999; Gottfredsonin, Gottfredsonin & Garofalo, 1977).

Myös yllämainitussa meta-analyyttisessa tutkimuksessa (ks. kohta ”ei toimi pelotevaikutuksena”) mikään tehdyistä analyyseistä ei todennut vankeusrangaistuksen vähentävän uusintarikollisuuttakaan. Myöskään pidemmät vankeusrangaistukset eivät alentaneet uusintarikollisuutta, itse asiassa pidempiin tuomioihin liittyi uusintarikollisuuden 3% kasvu (Gendreau & Goggin & Cullen, 1999; Zilkowsky, 2011). Lisäksi Langa ja Levi (2002) havaitsivat tutkimuksessaan, että vangit, jotka olivat vapautuneet vankilasta vuonna 1994, heistä 67,5 %:ia pidätettiin uudestaan kolmen vuoden kuluessa ja 46,9 %:ia oli tuomittu uudesta rikoksesta ja 25,4 %:ia oli lähetetty takaisin vankilaan "(Cullen, Jonson & Nagin, 2011). Myös Australiassa rikoksenuusijoiden osuus on 56 % (e.g.., 2011 smart justice).

Samalla linjalla on Suomessa tehty rikosseuraamusviraston julkaisu (2004), jossa käsitellään kaikki vuosina 1993-1999 ehdottoman vankeusrangaistuksen saaneet ja vankilasta vapautuneet. Aineisto käsittää laajimmillaan 100 000 vankilakautta ja 30 000 henkilöä. Vankilasta vuosina 1993-1997 vapautuneista ensikertalaisista uuden ehdottoman vankeustuomion sai 40 prosenttia. Miehet uusivat naisia ja nuoret vanhoja useammin. Ensi kertaa vankilassa olleet uusivat harvemmin kuin vankilatuomion jo vähintään kaksi kertaa saaneet. Alle 18-vuotiaina vapautuneista vankilaan joutui uudestaan 85-95 prosenttia (otos oli kuitenkin verrattain pieni).  Vanhimmassa ikäryhmässä uusijoita oli 20-30 prosenttia (otos myös tässä ryhmässä suhteellisen pieni). Korkein uusimisriski oli ryöstöistä ja omaisuusrikoksista tuomituilla ja alhaisin henki- ja seksuaalirikoksista tuomituilla. Uusijoiden osuus kasvaa vankilakertaisuuden myötä. Vankilakierteeseen joutuneista noin kaksi kolmesta palaa takaisin vankilaan kolmen vuoden sisällä vapautumisestaan. Vapaudessa pysymisen todennäköisyys on erityisen suuri niiden kohdalla, jotka pysyttäytyvät irti päihteistä (Hypén, 2004).

Selitys uusintarikollisuudelle on se, että vankila on oivallinen oppimisympäristö vangeille, tiettyjä käyttäytymismalleja kannustetaan ja vahvistetaan. Lisäksi vankilassa oloaikana vanki voi solmia uusia rikollisia kontakteja suhteita muihin vankeihin, suunnitella ja toteuttaa rikoksia myös vankeusaikana. Vankilatuomio pikemminkin lisää kuin vähentää rikollisia taipumuksia ja lisää riskiä uusintarikollisuuteen vankilasta vapauduttuaan (Haapasalo, 2008; Gendreau, Goggin & Cullen, 1999).  Vankila usein heikentää vankilan ulkopuolisia siteitä ja rangaistusten pitkittyminen johtaa nk. laitostumiseen, jossa vanki oppii elämään paremmin vankilaoloissa (Lappi-Seppälä, 2006). Vankeuden jälkeen sopeuttaminen yhteiskuntaan koetaan vaikeaksi (Gendreau, Goggin & Cullen, 1999). Vankilasta vapauduttuaan vahvat sosiaaliset siteet kuten työllisyys, perheen ja ystävien tuki ovat rikoksentekijälle ratkaisevia tekijöitä yhteiskuntaan sopeuttamista varten (MacDonald, n.d.). Yksi syy uusintarikollisuuteen voi olla se, että osa ex-vangeista kokee sen selviytymisen ainoana vaihtoehtona. Vankila koetaan jopa miellyttäväksi vaihtoehdoksi (Lappi-Seppälä, 2006; Hirschi, 1969).

Tilastot ja erilaiset tutkimukset, kuten yllä on mainittu, ovat vaikea sivuuttaa. Ne viittaavat vahvasti siihen, että vankilat eivät ole onnistuneet tehtävässään.

3) Kustannushaitta

Vankila on kustannushaitta. (Haapasalo, 2008; Lappi-Seppälä, 2006; Gendreau & Goggin & Cullen, 1999). Vankeusangaistusten taloudelliset vaikutukset ovat huomattavia. Vuonna 2008 nettokustannukset valtiolle olivat 1,3 miljardia euroa, 2,9 %:ia valtion talousarvion menoista (Hinkkanen, 2008 mainittu Haapasalo, 2008). Vankeusrangaistus ei nykyisellään ole kovin kustannustehokas ja vankeusrangaistuksien koventaminen johtaisi edelleen lisääntyviin kustannuksiin (Yli-Hyövälti, 2011). Eräässä tutkimuksessa on todettu, että jos esim. kaikista vakavista rikoksista tuomittaisiin vankilaan vuodeksi, kokonaisrikollisuus alenisi noin 15% ja samalla vankiluku kohoaisi seitsenkertaiseksi. Vankilarangaistusten lisääminen ei lopulta johda kuin suurempiin budjettimenoihin ja uusintarikollisuuden sekä kokonaisrikollisuuden lisääntymiseen (Lappi-Seppälä, 2006).

Huomioitavaa

Britannian sisäministeriön selvityksen mukaan vankiluvun puolittaminen lisäisi rikollisuutta vain 1-2 prosentilla. Huomioitavaa on myös se, että Yhdysvalloissa vankilarangaistusten käytön radikaali lisääminen on johtanut vankilukujen radikaaliin nousuun kun taas itse rikollisuus ei ole merkittävästi alentunut. Kun taas vastaavasti Suomi ja muut pohjoismaat ovat maailman laajuisesti paitsi alhaisten vankilukujen, niin myös alhaisen rikollisuuden maita (Lappi-Seppälä, 2006).

Vaihtoehtoja vankeusrangaistuksen sijaan

Vankeusrangaistuksilla ei juuri positiivisia tuloksia saavuteta. On olemassa parempia ja kustannustehokkaampia tapoja vähentää rikollisuutta kuin vankila. Vankila on osin hyödytön, haitallinen ja erittäin kallis.

1) Hoito-ohjelmat

 On todisteita, että vankiloita tehokkaampia vaihtoehtoja, jotka mahdollisesti vähentävät uusintarikollisuutta ovat muun muassa rikoksentekijöille suunnatut hoito-ohjelmat (Lappi-Seppälä, 2008; Gendreau & Goggin & Cullen, 1999, e.g., 2011). Suomessa kognitiivisia hoito-ohjelmia suositaan vankiloissa, joissa korostetaan rikoksentekijän omaa vastuuta käyttäytymisestään. Tulevaisuuden kehittämisen haasteena on se, miten löydetään kullekin rikoksentekijälle juuri hänelle sopia hoito-ohjelma (Haapasalo, 2008).

2) Puuttuminen taustatekijöihin

Toinen tehokas tapa rikollisuuden vähentämiseksi on kiinnittää huomioita taustatekijöihin, jotka vaikuttavat rikollisuuteen (Pakes & Pakes, 2009; Haapasalo, 2008). Riskitekijöihin, jotka lisäävät rikollista käyttäytymistä tulisi puuttua mahdollisemman varhaisessa vaiheessa. Yksi vahvemmista riskitekijöistä on lasten laiminlyönti, mikä lisää riskiä rikolliseen käyttäytymiseen myöhemmällä iällä. Lisäämällä investointeja lastensuojeluun ja perheiden tukemiseen mahdollisesti ehkäisisi rikollista käyttäytymistä vanhemmalla iällä. Lisäksi köyhyys, työttömyys ja alkoholin väärinkäyttö ovat riskitekijöitä eli lisäämällä investointeja asumisoloihin, työllisyyteen, koulutukseen, mielenterveyteen sekä lisäisi erilaisia huume ja alkoholi hoito-ohjelmia. Erityisesti päihderiippuvuuteen perustuvan rikollisuuden saralla tulokset ovat olleet järjestäen tehokkaita (Lappi-Seppälä, 2006). Aikaisessa vaiheessa aloitetut interventiot ovat kustannustehokkaita tapoja vähentää rikollisuutta (e.g., 2011).

3) Laitosten ulkopuolella toteutetut ohjelmat

Lisäksi laitosten ulkopuolella toteutetut ohjelmat näyttäisivät olevan tilastollisesti tehokkaimpia ratkaisuja kuten esimerkiksi ehdollinen rangaistus, yhdyskuntapalvelu ja nuorisorangaistus. Nämä rangaistus muodot tarjoavat laajemmat mahdollisuudet kuntoutukseen ja hoitoon ja ovat paljon halvempia vankilaan verrattuna. Näihin ohjelmiin yhdistämällä hoito-ohjelmia ja tukipalveluita on uusintarikollisuuden määrän havaittu olevan 37% alhaisempi verrattuna vankeusrangaistukseen NSW-tutkimuksen mukaan (NSW Study 2012).

Katse olisikin syytä suunnata taustatekijöihin, jotka voivat aiheuttaa rikollista käyttäytymistä myöhemmällä iällä, erilaisiin hoito-ohjelmiin, niiden kehittämiseen sekä resurssien lisäämiseen. Ehkäisevä vaikutus on vankeusrangaistusta tehokkaampi vaihtoehto.

Loppusanat

Rikollisuutta ei ole mahdollista täysin poistaa, ja sen takia oleellista olisi keskittyä rikollisuuden vähentämiseen. Eri tutkimuksissa on havaittu, että rikos jää suuremmalla todennäköisyydellä tekemättä jos kiinnijäämisen riski on korkea. Tulisi pyrkiä luomaan sellaiset olosuhteet, jossa kiinnijäämisen riski on mahdollisimman korkea. Mitä tulee vankeusrangaistuksiin niin, ne ovat osoittautuneet huonoksi tavaksi alentaa rikollisuutta, itse asiassa vankeusrangaistuksen pidentäminen ja koventaminen lisää rikollisuutta. Näin ollen loppupelissä vankeusrangaistus ei ole se optimaalisin vaihtoehto, mutta tutkimukset eivät ole kyenneet todistamaan, että vankilasta pitäisi kokonaan luopua. Inkapasitaation suhteen vankila toimii. Vankilalla on eristämisvaikutuksensa ja ainakin sillä hetkellä, tietyn ajan rikoksentekijä on poissa kaduilta, mutta olennaisin ongelma on uusintarikollisuus kun rikoksentekijä vapautuu vankilasta.

Mutta pystytäänkö sellaiseen kompromissiin, jossa rikoksesta saatava rangaistus sopisi yhteen kansalaisten oikeustajun kanssa? Kansalaiset vaativat ankarimpia tuomioita kuin asiantuntijat. Kansalaiset eivät välitä ehkäiseekö vankilatuomio rikollisuutta tai kuinka kallista se on. Rationaalisesti asiaa tarkasteltuna tarkoituksenmukaisuusnäkökulmat eivät riitä puhumaan rangaistusten koventamisen puolesta, mutta olisi huolehdittava, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Loppupelissä uhrin oikeusturvan tulee olla aina ensisijalla.

Avainsanat: hoito-ohjelmat, inkapasitaatio, kovemmat tuomiot, kuolemantuomio, kustannushaitta, pelotepreventio, pelotevaikutus, preventio, rangaistus, rikoksentekijä, rikoksen uusiminen, rikollisuus, uusintarikollisuus, vankeusrangaistus, vankila

 

Lähteet:

Cornish, D., & Clarke, R. (1986).  The Reasoning Criminal: Rational Choice. Perspectives on Offending. New York: Springer

Cullen, F. T., & Jonson, C. L., & Nagin, D. S. (2011). Prisons Do Not Reduce Recidivism: The High Cost of Ignoring Science. The Prison Journal, 91

Gendreau, P. & Goggin, C., & Cullen, F. T. (1999).  The Effects of Prison Sentences on Recidivism.   Ottawa:  Solicitor General Canada.   

Gottfredson, D. M., &  Gottfredson, M. R., & Garofalo, J. (1977). Time Served in Prison and Parole Outcomes Among Parolee Risk Catgories. Journal of Criminal Justice, 5, 1-12

Haapasalo, J. (2008). Kriminaalipsykologia. Jyväskylä: PS-kustannus.

Hirshi, T. (1969). Causes of Delinquency. Berkeley: University of California Press.  

Hypén, K. (2004). Vankilasta vuosina 1993-2001 vapautuneet ja vankilaan uudestaan palanneet. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 1/2004.

Langan, P. A., & Levin, D. J. (2002). Recidivism of Prisoners Released in 1994. Federal Sentencing Reporter, 15, 58-65

Lappi-Seppälä, T. (2006). Rikollisuus ja kriminaalipolitiikka.  Helsingin Yliopisto. Oikeusteiteellinen tiedekunta.

MacDonald, E. (n.d.). Does Imprisonment as a Punishment Deter Crime? Haettu: http://www.google.ch/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=7&ved=0CFcQFjAG&url=http%3A%2F%2Fjustspeak.org.nz%2Fwp-content%2Fuploads%2F2012%2F11%2FDoes-imprisonment-deter-crime.pdf&ei=Stl2VcS7A4aGzAOUooLICg&usg=AFQjCNG_bhgS1UnhxHrF4rbbgWgJgFUjHw&sig2=lqXSp9YKP0gSvP1taU-j1w

McGuire, J. (2004). Understanding Psychology and Crime: Perspectives on Theory and Action.  Maidenhead, Berkshire: Open University Press, 171-198

e.g. (2011). Do severe punishments deter crime? Haettu: : http://www.castanet.net/news/Law-Matters/68717/Do-severe-punishments-deter-crime

News, n.d. Fact Check: No proof the death penalty prevents crime. Haettu: http://www.abc.net.au/news/2015-02-26/fact-check3a-does-the-death-penalty-deter3f/6116030

NSW Study (2012). Though prison terms don’t reduce crime. Haettu: http://www.abc.net.au/news/2012-03-13/tough-prison-terms-don27t-reduce-crime3a-study/3886402

Pakes, F. & Pakes. S. (2009). Criminal psychology. Portland, Oregon, USA:  Willan Publishing

Smartjustice. n.d. More Prison are not the answer to reducing crime. Haettu: http://www.google.ch/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=7&ved=0CFsQFjAG&url=http%3A%2F%2Fwww.smartjustice.org.au%2Fresources%2FSJ%2520Factsheet%2520Prisons%25202011.pdf&ei=5t52VcroIMT5ygPKyYCADQ&usg=AFQjCNFAQfDwq0cGNp5on6LuIrqSgs_PwQ&sig2=f4l0i1KDrstIgomI_ACLuw

Rauhut, H. & Junker, M. (2009). Punishment Deters Crime Because Humans Are Bounded in Their Strategic Decision-Making. Journal of Artificial Socities and Social Simulation 12 (3) 1. Haettu: http://jasss.soc.surrey.ac.uk/12/3/1.html

Reynolds, M.O. (1998). Does Punishment Deter? NCPA. No.148. Haettu: http://www.ncpa.org/pub/bg148?pg=8

Van Voorhis, P., & Browning, S. L., & Simon, M., & Gordon, J. (1997). The Meaning of Punishment: Inmates’ Orientation to the Prison Experience. The Prison Journal, 77, 135-167.

Yli-Hyövälti, M. (2011). Vapausrangaistusten historia Suomessa. Rikosoikeuden Pro gradu- tutkielma. Lapin yliopisto. Haettu: http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201109221159

Zilkowsky, J.G. (2011). Do Severe Punishments Deter Crime? Law Matters. Haettu: http://www.castanet.net/news/Law-Matters/68717/Do-severe-punishments-deter-crime