Milloin viimeksi rikoit lakia? Väitän, että jokainen meistä on joskus syyllistynyt rikokseen. Oletko alaikäisenä juonut alkoholia? Oletko myynyt, kuluttanut, pitänyt hallussasi laittomia huumeita, esimerkiksi tilastojen mukaan yli 100 miljoonaa amerikkalaista on (Hobbs, 2013). Oletko ajanut autolla ilman ajokorttia tai ilman rekisteröintiä? Oletko muutaman tuopin jälkeen istunut auton rattiin? Oletko ajanut ylinopeutta? Parkkeerannut auton kielletylle alueelle? Kävellyt päin punaista valoa? Oletko koskaan ollut humalassa, alasti tai äänekkäästi käyttäytynyt julkisella paikalla? Oletko loukkaavasti koskettanut toista ihmistä esimerkiksi työntänyt (pahoinpitely). Oletko koskaan ladannut laittomasti elokuvia, albumeja tai televisio-ohjelmia? Oletko ostoksilla ollessasi maistellut muun muassa irtokarkkeja tai hedelmätiskiltä hedelmiä (myymälävarkaus). Oletko pimittänyt verojasi? Tehnyt pimeää työtä? Tilastojen mukaan miljoonat ihmiset tekevät edellä mainittuja asioita päivittäin, mutta ainoastaan pieni prosentti jää kiinni (Hobbs, 2013).

Vaikka olemmekin syyllistyneet rikoksiin, niin useimmat meistä eivät näe itseään rikollisina. Tämä ei poista sitä tosiseikkaa, että lain rikkominen on rikollinen teko. Olet rikollinen, jos olet rikkonut lakia rikosoikeuden mukaan, riippumatta siitä onko sinua tuomittu. Olet rikollinen, joka ei ole vielä jäänyt kiinni. Itseasiassa "rikolliset" eivät ole kovin paljon erilaisia meistä "ei rikollisista", vaikka haluaisimmekin ajatella olevamme hyvin erilaisia kuin he, emme sitä todellisuudessa kuitenkaan ole. Ero "ei rikollisen" ja "leimatun rikollisen" välillä on usein sattumankauppaa, yksi väärä valinta, yksi epäonninen hetki, traaginen tapahtuma tai tilanne, lisäksi ero vakavan ja ei niin vakavan rikoksen välillä on usein katsojan silmässä. Jos kuitenkin satut olemaan yksi niistä harvoista, joka ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen, olet silti varmaan rikollinen. Monet ihmiset rikkovat lakia tietämättään. Esimerkiksi harmiton nettiin kirjoittelukin voi tehdä sinusta rikollisen. Useimmissa maissa rikoslaki on paisunut uskomattoman laajaksi, sekavaksi ja tulkinnanvaraiseksi ja näin ollen lain tulkitseminen sitouttaa monet ihmiset rikoksiin, heidän koskaan tajuamatta sitä (Hobbs, 2013; Silver, 2010).

Tavallisen maallikon on vaikea tulkita rikoslakia kun ammattilaisetkin tulkitsevat sitä eri lailla. Lyhyesti ja ytimekkäästi määriteltynä Rikos on sopimuksenvaraista, sidoksissa kulttuuriin ja aikaan. Lisäksi jokaisessa maassa on omat lainsäädäntönsä, jokin teko voi Suomessa olla lainvastainen kun taas jossain  toisessa maassa ei (esimerkiksi abortti) ja päinvastoin. Yksinkertaisesti kiteytettynä teko, joka määritellään lainvastaiseksi teoksi on rikos. Legaalisen määritelmän mukaan rikos on rikoslain vastainen teko. Poikkeuksena pakkotila, tunnusmerkistöerehdys, kieltoerehdys tai hätävarjelu, joissa rikoslain vastaiset teot eivät välttämättä ole rikoksena tuomittavia. Rikosten vakavuusaste vaihtelee vakavista rikoksista vähemmän vakaviin (Haapasalo, 2008; Pakes & Pakes, 2009).

Henkilö, joka rikkoo lakia on rikollinen, mutta kuinka leimatuksi rikolliseksi päädytään? Kriminologia ja kriminaalipsykologia tarjoavat erilaisia selitysmalleja yrittäessä ymmärtää rikollisuutta, rikoksentekijää ja rikollista toimintaa. Alla on lyhyesti tarkasteltu erilaisia lähestymistapoja.

Psykologiset selitysmallit

Tutkimusten mukaan, kuka tahansa meistä voi syyllistyä vakavaan rikokseen äärimmäisissä olosuhteissa, esimerkiksi kriisitilanteissa (Haapasalo, 2008). Oppimisteorian mukaan käyttäytyminen on opittua. Rikollista käyttäytymistä tapahtuu kun käyttäytymisestä palkitaan, esimerkiksi nuori voi saada hyväksyntää satunnaisesta ilkivallasta kaveripiirissään. Rikollinen toiminta on havaittu olevan alttiimpi sosiaalisen ja havainnoista oppimisen vaikutteille (Pakes & Pakes, 2009) (katso myös Ross & Ross: Bobo nukke; viite 1.). Psykodynaamisen teorian mukaan meidän halumme saattaa kuljettaa meitä kohti rikollisuutta. (Pakes & Pakes 2009, katso myös Freudin psykodynaaminen teoria; viite 2.). Kognitiivisessa teoriassa tarkastellaan miten ihmiset käyttäytyvät, tulkitsevat ja järjestelevät tietoa muun muassa silminnäkijälausuntoja on tutkittu kognitiivisesta näkökulmasta. Silminnäkijälausuntoihin liittyy useita erilaisia ongelmia, muun muassa ihmisen muisti ei ole luotettava, siihen vaikuttavat useat erilaiset seikat kuten vääristymät, oletukset, stereotypiat (Pakes & Pakes, 2009). Biologisia teorioita on perusteltu erilaisten aivokuvien (EEG & PT:n) kautta,  esimerkiksi tietyillä väkivalta rikollisilla on ollut erilaista aivojen toimintaa kuin ei väkivaltarikollisilla (Pakes & Pakes, 2009). Geneettisiä teorioita on tarkasteltu muun muassa kaksostutkimuksilla (identtisillä kaksosilla on samanlaiset geenit ja usein myös kasvavat samassa ympäristössä). Mednickin mukaan (katso viite 3.)  jos henkilön molemmilla sekä adoptiovanhemmilla että biologisilla vanhemmilla on rikosrekisteri, 24,5 %:sta pojista tuli myös rikollisia. Jos biologisella vanhemmalla oli rikosrekisteri luku oli 20% ja jos ottovanhemmilla oli rikostuomio vastaava luku oli 14,7%, ja jos kummallakaan vanhemmalla, ei biologisilla tai adoptiovanhemmilla  rikosrekisteriä luku oli 13,5%. Vaikka geenit yksistään ei selitä rikollista käyttäytymisestä, ei voi kuitenkaan sanoa ettei geeneillä olisi merkitystä. Osa näistä tekijöistä liittyy geneettiseen omponenttiin, kuten esimerkiksi hyperaktiivisuuteen, mutta tulee kuitenkin huomioida, ettei  hyperaktiivisuus yksinään aiheuta rikollisuutta. Piirreteoreettisen lähestymistavan mukaan rikoksentekijät saavat korkeita pistemääriä psykoottisuusasteikolla (katso Eysenck; viite 4.), psykoottisten vanhempien lasten on usein todettu täyttävän psykopatian tunnusmerkit (Haapasalo, 2008). Ei kuitenkaan ole järkevää olettaa, että rikollinen käyttäytyminen johtuisi jonkinlaisesta biologisesta tai geneettisestä virheestä, ei ole olemassa sellaista asiaa kuin "rikollisuus geeni" tai "aggressiivisuus geeni" (Pakes & Pakes 2009). Yhteiskuntateorian mukaan käyttäytymiseemme, motiiveihimme ja tapaamme ajatella vaikuttaa sosiaalinen ympäristömme; ihmiset, jotka ovat lähellämme. Suuri osa rikollisesta käyttäytymisestä on ryhmäkäyttäytymistä. Lisäksi väkivaltainen käyttäytyminen johtuu osittain puutteellisista sosiaalisen tietojen käsittely taidoista (Pakes &Pakes, 2009).Traumamallin mukaan persoonallisuushäiriöt, antisosiaalinen prsoonallisuus, selittyvät lapsuuden traumakokemuksista seuranneen traumaperäisen oireilun kroonistuminen. (Haapasalo, 2008). Persoonallisuus tekijät Eysenckin mukaan ovat keskeisessä asemassa. (ks. Eysenc persoonallisuus tekijät; viite 5.). Varhaisia riskitekijöitä myöhempään rikollisuuteen ovat yksilölliset tekijät,  kuten esimerkiksi epäsosiaalinen käyttäytyminen, fyysinen vakivalta, pureminen, eläinrääkkäys, heikko kognitiivinen kehitys, alhainen älykkyys, hyperaktiivisuus, erilaiset perhetekijät kuten pahoinpitely, perheväkivalta, vanhempien psykopatia, epäsosiaalinen käyttäytyminen, teinivanhemmuus, koulun  ja yhteiskunnan tekijät, kuten huono koulumenestys, alhainen koulutustaso, köyhät olot, sekava lähiöelämä ja rikolliset vertaisryhmät (Pakes & Pakes, 2009). Rikollisuuden kehityspolun mukaan lapsen käytösongelmien kehitykseen vaikuttavat ensisijaisesti vanhemmuuden laatu ja kasvatuskäytännöt. Vaikea kasvuympäristö, jossa lapsi joutuu pahoinpidellyksi, laiminlyödyksi, hyljätyksi, johtaa usein jo varhain käytösongelmiin ja vakaviin rikoksiin. Psykoanalyyttinen teoria korostaa kasvuympäristön ja lapsen ensimmäisten ihmissuhteiden merkitystä. Väkivaltainen käyttäytyminen voi olla sopeutumista traumaattisiin lapsuuden olosuhteisiin (Haapasalo, 2008). Myös kiintymyssuhdeteorian mukaan varhaisen kasvuympäristön tapahtumilla on ratkaiseva merkitys persoonallisuuden patologisessa kehityksessä, lapsuuden kiintymysuhdetta seuraa tietyntyyppinen reagointi aikuisiän läheisissä suhteissa (Haapasalo, 2008; katso myös Ainsworthin kiintymysteoria; viite 6). Modernin biososiaalisten selitysten mukaan lähdetään siitä, että rikollinen käyttäytyminen on biologisten tekijöiden lisäksi vaikuttavat vahingollinen kasvuympäristö (Haapasalo, 2008).

Kriminologian selitysmallit:

Rationaalisen valinnan teoria: ihmiset yleensä toimivat oman edun mukaisesti. He tekevät päätöksiä ja punnitsevat rikollisen teon jälkeiset riskit: kiinnijääminen, rangaistus versus palkinto. Sosiaalisen epäjärjestyksen teoria: henkilön fyysinen ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat ensisijaisesti valintoihin, joita henkilö tekee. Huonomaineisella naapurustolla todennäköisemmin on enemmän rikollisuutta.  Usein myös tällaisessa naapurustossa on työttömyyttä, koulut ovat huonompia ja rakennukset ilkivallan kohteina. Stressi teoria: useimmilla ihmisillä on samanlaisia toiveita, mutta kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia tai kykyjä. Kun ihmiset eivät saavuta yhteiskunnan odotuksia hyväksytyin keinoin, he yrittävät saavuttaa menestystä rikollisin keinoin. Sosiaalisen oppimisen teoria: Ihmiset kehittävät motivaatiota sitoutumalla rikolisuuteen ja taidot sitoutua rikollisuuteen tulevat ihmisiltä joiden kanssa he ovat tekemisissä. Sosiaalisen kontrollin teoria: useimmat ihmiset tekevät rikoksen, jos ei ole valvontaa, kuten yhteiskunnan normit, koulut, työpaikat, kirkot ja perheet. Labelling-teoria: ihmisillä on valta päättää, mitkä teot ovat rikoksia ja tekeekö joku rikos hänestä rikollista. Kun henkilö on leimattu rikolliseksi, yhteiskunta vie hänen mahdollisuuksia, jotka voivat lopulta johtaa enemmän rikolliseen käyttäytymiseen. Biologian, genetiikan ja evoluution teoria: huono ruokavalio, psyykkinen sairaus, aivojen huono kemia (White & Haines, 2008.).

Kivivuoren (2013) mukaan rikollisuus tulee esiin yksilön alttiuksien ja hänen sosiaalisen ympäristönsä välisen vuorovaikutuksen ilmentymänä. Yhteiskunnallisilla tilanteilla, kulttuurisilla syillä ja yksilön ominaisuuksilla on suuri vaikutus yksilön persoonaan ja siihen, kuinka paljon henkilö on myöntyväinen rikollisuuden motiiveille, lisäksi yksilöillä on tapana päätyä ja hankkiutua samankaltaisiin ympäristöihin.

Rikollisuutta ja rikollista käyttäytymistä pystytään ennaltaehkäisemään puuttumalla siihen tarpeeksi varhaisessa vaiheessa. Vanhemmat, sukulaiset, naapurit, opettajat, sosiaaliviranomaiset ovat muun muassa avainasemassa lasten ja nuorten tukemisessa. Hälytyskellojen tulisi soida, jos havaitsee lapsella tai nuorella epäsosiaalista käyttäytymistä kuten esimerkiksi fyysistä vakivaltaa, puremista, eläinrääkkäystä, heikkoa kognitiivista kehitystä ja hyperaktiivisuutta (Pakes &Pakes, 2009).

Summa summarum

Kaikki varmasti vaikuttaa kaikkeen. Näen rikollisen käyttäytymisen jonkinlaisena sekoituksena perimästämme, persoonastamme ja sosiaalisesta ympäristöstämme. Ihmiset yleensä toimivat oman edun mukaisesti ja nykypäivän individuaalisesti korostuneessa yhteiskunnassa tämä ajattelutapa tuntuu vain lisääntyvän, Lisäksi on materialistinen hypetys, joka on vallannut yhteiskuntamme. Ajatus, että kaikilla tulisi olla kaikkea, on käytännössä mahdoton.  Materialismi johtaa vain tilanteeseen jossa yksilöt eivät saavuta yhteiskunnan odotuksia hyväksytyin keinoin, vaan pyrkivät saavuttamaan ne sen sijaan rikollisilla menetelmillä. Myös tilaisuus tekee varkaan, useimmat ihmiset tekevät rikoksen, jos ei ole valvontaa. Lisäksi vanha sanonta ”kerro minulle kenen kanssa seurustelet niin minä kerron sinulle,  millainen sinä olet” näyttäisi pitävän paikkansa; ihmiset, jotka ovat lähellämme, vaikuttavat suoraan meidän toimintatapaamme ja valintoihimme, joita teemme. Jokainen meistä on näinä päivinä rikollinen, rikolliseen käyttäytymiseen löytyy useita erilaisia selitysmalleja, mikä on sinun selityksesi?

Avainsanat: rikollinen, rikollisuus, rikos, psykologinen selitysmalli, kriminologian selitysmalli

Lähdeluettelo:

Haapasalo, J. (2008). Kriminaalipsykologia. Jyväskylä: PS-kustannus. 

Hobbs, R. (2013). Everybody’s a Criminal. PowellsBooks.Blog. Haettu: http://www.powells.com/blog/guests/everybodys-a-criminal-by-roger-hobbs/

Kivivuori, J. (2013). Rikollisuuden syyt. Nemo-kustannus.

Pakes, F. & Pakes. S. (2009). Criminal psychology. Portland, Oregon, USA:  Willan Publishing.

Silver, J. (2010). Everyone’s a Criminal. Psychology today. Haettu: http://www.psychologytoday.com/blog/crimes-courts-and-cops/201001/everyones-criminal

White, R., & Haines, F. (2004). Crime and criminology (3 rd ed.). Melbourne: Oxford University Press.

Viitteet:

Viite 1. http://www.simplypsychology.org/bobo-doll.html

Viite 2. http://www.simplypsychology.org/psychodynamic.html

Viite 3. http://books.google.fi/books?id=znu6Po_1TPIC&pg=PA39&lpg=PA39&dq=mednick+twin+studies&source=bl&ots=hFwkpU8Tlb&sig=e7U4yWj_vUinyxwVIkYn7_JF-nw&hl=fi&sa=X&ei=4SerUpe-D6a_ywOL9YH4AQ&ved=0CFsQ6AEwBA#v=onepage&q=mednick%20twin%20studies&f=false)

Viite 4. http://webspace.ship.edu/cgboer/eysenck.html

Viite 5. http://www2.derby.ac.uk/ostrich/addictive_behaviours/Individual%20Differences%20Personality%20traits%20and%20psychopathology/page_06.htm

Viite 6. http://www.childdevelopmentmedia.com/mary-ainsworth-and-attachment-theory.html