Totuutta ja suoraa kommunikaatiota arvostetaan universaalisesti, mutta mitä totuudella ja suoralla kommunikoinnilla tarkoitetaan, vaihtelee huomattavasti eri maiden kulttuurien välillä. On olemassa kulttuureita, joissa valehtelua pidetään tabuna ja vastaavasti maita, joissa valehtelu on aivan hyväksyttävää, joskus jopa velvollisuus. Kulttuuriset erot vaikuttavat henkilöiden tapaan valehdella.

Stereotypiat

Ihmismielelle on tyypillistä jaotella kanssaihmisiä eri ryhmiin (väestöryhmä, kansallisuus jne.), muodostaa heistä ennakkokäsityksiä ja stereotypioita. Suoraan sanoen yksinkertaistamme kompleksisia asioita.

Wall Street Journal tilasi GfK-virastolta tutkimuksen valehtelusta. Lähes 20 000 ihmistä osallistui tutkimukseen 19 eri maassa, jossa mukana oli 16 Euroopan maata sekä Venäjä, Turkki, Yhdysvallat ja Intia. Tutkimuksessa esitettiin erilaisia kysymyksiä siitä, mitkä kansalaisuudet ovat herkimpiä valehtelemaan eri elämänalueilla, kuten romanttisissa suhteissa, urheilu- sekä liiketoiminnassa jne. Kyselyn tarkoituksena oli tunnistaa Euroopan petollisimmat maat. Kyseinen kysely todennäköisemmin heijasti enemmän kansallisia stereotyyppejä ja käsityksiä eri kulttuureista kuin todellista valehtelua, mutta tutkimuksessa paljastui muutama mielenkiintoinen seikka. Kolme maata (Venäjä, Italia ja Ranska) nousivat valehtelun suhteen kyselyissä korkealle lähes kaikilla elämänalueilla vaihtaen vain järjestystä, myös Puolaa ja Romaniaa pidettiin petollisena kansakuntana, erityisesti keskieurooppalaisten joukossa. Tutkimuksessa mielenkiintoinen seikka oli se, että sekä italialaiset että venäläiset ilmoittivat myös oman maansa olevan alttiimpia valehtelemaan eri elämänalueilla, kun taas ranskalaiset syyttivät erityisesti italialaisia valehtelusta. Tutkimus ei kuitenkaan valoittanut sitä, että mitkä ovat näiden ilmoitettujen petollisten maiden erityisominaisuuksia, jotka tekevät ihmisistä erityisen taipuvaisia valehtelemaan ja huijaamaan. Osa tästä petollisesta maineesta voi olla seurausta juuri stereotypioista ja näiden maiden monimutkaisista suhteista naapurimaiden välillä.

Harmonian säilyttäminen rehellisyyttä tärkeämpää

Erityisesti aasialaisissa kulttuureissa, Etelä-Koreassa ja Japanissa harmonian säilyttäminen menee epämiellyttävän tiedon jakamisen edelle. Valehteleminen on sosiaalisesti hyväksyttävää, jos sillä vältetään epämiellyttävä keskustelu tai vastakkainasettelu. Japanissa sana “kyllä” ei välttämättä tarkoita sanaa “kyllä” niin kuin länsimaissa se tunnetaan, vaan sanomalla kyllä halutaan ylläpitää sosiaalista harmoniaa. Itse asiassa sosiaalisen harmonian ylläpitäminen (“wa”) on niin juurtunut japanilaiseen kulttuuriin, että japanilaiset käyttävät epäsuoraa kieltä. He arvostavat diplomatiaa enemmän kuin kirjaimellista totuutta. Myös Etelä-Koreassa kasvojen säilyttäminen ja sosiaalinen harmonia menee totuuden puhumisen yli. Koreassa vaikuttavat konfutselaiset arvot, jotka rohkaisevat olemaan jakamatta tietoa, jos tiedon jakaminen vaarantaa harmoniaa. Korealaiset mieluummin sanovat jotain, jonka heidän mielestään toinen haluaa kuulla, riippumatta siitä oliko se totta vai ei. Myös Arabimaissa valehtelu on hyväksyttävää, jos sen avulla estetään ihmisten välisiä ongelmia.

Sosiaalinen sujuvuus tärkeintä

Joissakin kulttuureissa kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa valkoisia valheita suorastaan suositaan, kun taas esimerkiksi Suomessa puhuttujen sanojen ja ehdottoman totuuden välillä on yleensä korrelaatio. Suomessa sanoilla sitoudutaan ja uskottavuutta vahvistetaan usein kykyjä aliarvioimalla, kun taas esimerkiksi Yhdysvalloissa henkilö usein yliarvioi tai liioittelee kykyjään. Siinä missä esimerkiksi yhdysvaltalainen ottaa eri vapauksia itsensä markkinoinnin tai ylipäätänsä mainonnan suhteen, niin suomalaiselta vastaava kuulostaa usein valehtelulta.

Konfutse-moraalijärjestelmässä valehtelu ei ole väärin

Kiinassa valehtelua ja huijaamista ei pidetä väärinä tekoina, ne ovat jopa toivottavia. Kiinalaista yhteiskuntaa säätelevät säännöt, jotka sallivat tällaisen käytöksen, nämä perustuvat Konfutse-moraalijärjestelmään ja kiinalaisen kulttuurin kollektivistisiin erityisominaisuuksiin.

Velvollisuus valtiota kohtaan rehellisyyttä tärkeämpää

Venäläiset arvostavat totuutta kansalaistensa keskuudessa, mutta valehtelevat viipymättä, jos he ajattelevat sen olevan velvollisuudeksi valtiolleen.

Maan tapa

Arabialaisessa kulttuurissa tosiasia on subjektiivinen ja objektiivista totuutta pidetään merkityksettömänä. Arabeille asiat ovat vain asioita, ja niiden tehtävänä on palvella henkilön omia tarkoitusperiään, yleensä oman egon hyväksi. Tämän subjektiivisen käsittelyn vuoksi tosiasiat ovat erilaisia uskomuksia, joihin joko uskotaan tai halutaan uskoa.

Intiassa valehtelu ei ole synti, eikä oikeastaan mikään tabukaan. Valehtelu on maan tapa tietyissä asiayhteydessä (suurelta osin hindukulttuurissa, mutta myös sen ulkopuolella) ja se on syöpynyt syvälle yhteiskunnan toimintaan. Intiassa tavalliset kansalaiset, jotka ovat yrittäneet paljastaa valheita, on muun muassa merkitty valtion toimesta turvallisuusuhiksi (NTRO). Intiassa on vahva usko siitä, että jos ihmiset kadehtivat sinua, tuo se negatiivista energiaa, joka voi satuttaa ja tuoda huonoa onnea. Joten valehtelu kateutta herättävistä asioista on hyväksyttävää.

Uskonto ja valehtelu

Valehtelun kulttuurisiin tekijöihin liittyvät vahvasti myös uskonto ja uskonnollisuus. Vaikka protestanttisia Skandinavian maita pidetään rehellisempiä kuin katolilaisia tai ortodoksisia, niin useimmat tutkimukset eivät kuitenkaan löydä yhteyttä uskonnon ja valehtelun välillä. Löytyy tutkimuksia, jotka kyllä osoittavat pientä positiivista korrelaatiota valehtelun ja uskonnollisuuden välillä. Tulokset ovat hieman kontraversaalisia; on havaittu, että yksilöt, joilla on korkea sisäinen usko, ovat todennäköisemmin totuudenmukaisempia, mutta eräässä tutkimuksessa havaittiin, että uskonnolliset ihmiset valehtelevat todennäköisemmin taloudellisen hyödyn saamiseksi.  Uskovien ja ei-uskovien välillä ei myöskään ole löydetty mitään suuria eroja valehtelun määrässä.

Islamissa valehtelu on sallittua uskon levittämiseen, ja tälle on oma termikin “taqiyya“. Valehtelu katsotaan sallituksi niin kauan kuin sen avulla levitetään uskoa.

Hindukulttuurissa valehtelu on hyväksyttävää asiayhteyksissä, joissa sen avulla vältetään kateutta herättäviä tunteita.

Juutalaisessa kulttuurissa valkoiset valheet, jotka eivät satuta ketään, ovat sallittuja.

Valheen tunnistaminen vaikeampaa, jos valehtelijalla on eri kulttuuritausta

Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset pystyvät tunnistamaan valehtelun tietyllä tarkkuudella (noin 54% tarkkuudella), jos valehtelijan kulttuuritausta on sama, mutta jos valehtelijalla on ei kulttuuritausta, tarkkuus vähenee. Tämä johtuu siitä, että henkilön vallitsevat uskomukset siitä, mikä paljastaa valehtelun, ei välttämättä päde muissa kulttuureissa. Suurin osa henkilöistä uskoo, että jos henkilö ei katso silmiin, saattaa se kertoa valehtelemisesta, mutta silmiin katsomisella ja totuudenkertomisella ei löydy mitään suoraa korrelaatiota. Ja silmiin katsomista ei edes pidetä kovin tärkeänä monissa aasialaisissa kulttuureissa ja esimerkiksi iranilaiset jopa välttelevät silmiin katsomista, koska sitä pidetään vihamielisenä ja töykeänä. Henkilön valehdellessa myös kieli ja sanojen käyttö muuttuu kulttuuritaustan mukaan. Länsimaisissa, ns. individualistisissa kulttuureissa, valehtelija yleensä välttelee "minä"-sanan käyttöä ottaakseen etäisyyttä itsensä ja valheen välille, kun taas aasialaiset ja tummaihoiset, ns. kollektivistiset kulttuurit, lisäsivät “minä”-sanan käyttöä, mutta vähensivät “hän”-sanan käyttöä. Tällä tavalla valehtelija yrittää erottaa yhteisön valheesta. Lisäksi länsimaalaiset vähensivät asiayhteyden yksityiskohtien selittämistä ja lisäsivät sosiaalisia yksityiskohtia, kun taas tummaihoiset ja aasialaiset lisäsivät asiayhteyden yksityiskohtia, mutta antoivat vähemmän tietoa sosiaalisista yksityiskohdista. Valheen paljastuksessa kulttuurintuntemus on tärkeää, ilman sitä yksilön arviot todenmukaisuudesta perustuvat todennäköisemmin kokemuksiin tai todisteisiin perustuvaan ymmärrykseen, jotka puolestaan perustuu lähinnä vain länsimaisten valheenpaljastuksen tutkimuksiin.

Päätelmä

Jos emme tunne henkilön arvoja ja ymmärrä heidän kulttuuriaan, emme myöskään voi olla varmoja siitä, mitä he tarkoittavat. Riittämätön kulttuuritieto voi johtaa perusteettomaan epäilyyn vuorovaikutuskumppanin epärehellisyydestä tai rehellisyydestä. Ihmiset olettavat herkästi muiden olevan samanlaisia kuin he itse (ks. yksimielisyysharha), tämä oletus voi kääntyä henkilöä itseään vastaan.

Suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvat perinteisesti rehellisyys ja tinkimätön sääntöjen noudattaminen, jotka ovat varsin tavoiteltavia ominaisuuksia. Toimiessa eri kulttuurien kanssa, tulisi tiedostaa, että rehellisyys ja sääntöjen noudattaminen voi toisissa kulttuurissa olla valinnaista. Oletus universaalisti johdonmukaisesta ja totuudenmukaisesta kommunikaatiosta lienee lähtökohtaisesti mahdoton. Sama pätee monikulttuurisen kommunikaation todenmukaisuuden tulkintaan yksittäisen kulttuurin näkökulmasta. Juuri siksi kulttuurien tuntemus on elintärkeää kaikessa päätöksenteossa, ovat kyseessä sitten yksilö- (rekrytointi, lupa-asiat, turvapaikkahakemukset), yritys- (yhteistyösopimukset, kumppanuudet, liiketoiminta) tai yhteisö/maatason asiat (jäsenyydet, maiden väliset sopimukset).

Tosiasioina tarjottua tietoa on hyvä kyseenalaistaa ja faktat pitää voida tarkistaa. Tässä poliittiselle korrektiudelle ei ole tilaa. Mitä enemmän ymmärrämme kommunikaation kulttuurisidonnaisuutta, ja kuinka kulttuuri käyttäytymiseen vaikuttaa, sitä enemmän turvaamme hyvää päätöksentekoa ja rajoitamme ei-toivottuja yllätyksiä ja väärinkäytöksiä.

Avainsanat: kulttuuri, valehtelu,

Lähteet & liitteet:

CIA (1995). Face among the Arabs. Study of intelligence. Vol 8 no 3. Haettu: https://www.cia.gov/library/center-for-the-study-of-intelligence/kent-csi/vol8no3/html/v08i3a05p_0001.htm

Childs, J. (2013). Personal characteristics and lying: An experimental investigation. Economics Letters 121 (3): 425-427. Haettu: https://www.researchgate.net/publication/259098827_Personal_characteristics_and_lying_An_experimental_investigation

Christie, A.N. (2019): On religion, lying, and social preferences. Economics Letters. Volume 174, pages 161-164. Haettu: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0165176518304348

Forbes (2013). Where the truth lies across cultures. Haettu: https://www.forbes.com/sites/carolkinseygoman/2013/08/06/where-the-truth-lies-across-cultures/#e60222612aca

Kwiatkowska, A. & Lukasik, A. (2015). How do others deceive? Cultural aspects of lying and cheating. In book: The small and big deceptions: in psychology and evolutionary sciences perspective, pp.46-72. Wydawnicto Universytetu Rzeszowskiego.Haettu:https://www.researchgate.net/publication/304248965_How_Do_Others_Deceive_Cultural_Aspects_of_Lying_and_Cheating

Lancaster University (2017). Culture affects how people deceive others, study shows: People's language changes when they lie depending on their cultural background. ScienceDaily. Haettu: www.sciencedaily.com/releases/2017/06/170606201354.htm

Al Islam (n.d.). Reply to allegation that in islam lying is permissible for spreading faith and is called taqiyya. Haettu: https://www.alislam.org/articles/reply-to-allegation-that-in-islam-lying-is-permissible-for-spreading-faith-and-is-called-taqiyya/

Wall Street Journal (2008). Who cheats? Our survey on deceit. Haettu: https://www.wsj.com/articles/SB121448862810107085

Wiki. Yksimielisyysharha. Haettu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksimielisyysharha