Poliisikuulustelu on olennainen osa poliisin työtä (Ainsworth, 2002; Milne, 2009). Poliisikuulustelu on osa poliisitutkintaa (tapahtumakulun selvittäminen) tai osa esitutkintaa (rikosoikeudellisen vastuun ja korvauskysymysten selvittäminen). Kuulusteltavaa henkilöä voidaan kuulustella asianomistajana, rikoksesta epäiltynä, todistajana, asiantuntijana tai laillisena edustajana. Lähtökohtana on, että poliisi kertoo esitutkinnasta ja sen sisällöstä viipymättä, kun se vain on mahdollista rikoksen selvittämisen kannalta. Asianosaisella on aina oikeus avustajaan. Todistajan velvollisuudet ovat ankarimmat, rikoksesta epäillyn vähäisimmät. (poliisi,n.d.; lakimiesblogi, n.d.)

Kuulustelulla tarkoitetaan menettelyä, jossa kuulusteltavan henkilön suullisesti antamat olennaiset tiedot kirjataan ja tallennetaan kuulustelu pöytäkirjaan tai ääni-ja kuvatallennetta käyttäen. Valtaosa kuulusteluista tallennetaan Suomessa edelleen kirjallisessa muodossa, mutta kuulustelun luotettavuuden lisäämiseksi kuulustelut voidaan tallentaa ääni- ja kuvatallenteelle (ETL 39 §; Virolainen 1998).  Kuulusteltavan kertomus kirjataan yleensä siinä laajuudessa, mitä kuultava kertoo, kuulustelijan tehtävä on päättää siitä, mitä asioita kirjataan kuulustelupöytäkirjaan ja kuulusteltavan pitää hyväksyä kirjattu kertomus. Kuulustelun vaiheet perustuvat lakiin ja kuulustelutapahtumaan. Tarkemmin kuulusteluista säädellään esitutkintalain 22–38 §:ssä (ks.http://www.edilex.fi/lainsaadanto/aiempi/19870449_20020261). Varsin yksityiskohtaisia säännöksiä sisältyy mm. lapsen tai vajaavaltaisen kuulustelemista koskeviin pykäliin. Esitutkinnan onnistumisen kannalta merkittävää on kuinka poliisi onnistuu kuulustelutilanteessa. (Helminen & Lehtola & Virolainen, 2005.)

Kuulustelutapoja on erilaisia. Yksi niistä on vapaa kerronta, jossa kuulusteltava kertoo omin sanoin kaiken sen, mitä hän tietää, mitä hän näki tai muistaa tapauksesta/tapahtumista. Kuulustelija ei keskeytä kertomusta vaan esittää tarkentavia kysymyksiä vasta kuulustelun lopuksi (Ellonen & Karstinen & Nykänen, 1996). Tarkentavat kysymykset voivat olla muodoltaan joko avoimia (mitä tapahtui) tai suljettuja (esim. oliko pipo valkoinen vai musta). Suljettujen kysymysten ongelmana on se, että jotain oleellista tietoa voi jäädä kuulematta. Johdattelevien kysymysten (sisältää oletuksen vastauksesta/taivuttaa kuulusteltavaa vastaamaan tietynlaisella tavalla) käyttöä vältetään viranomaiskuulemisessa, koska niillä saadaan luotettavuudeltaan heikointa tietoa. Ristikuulustelua käytetään Suomessa harvoin. Sillä saadaan tehokkaasti hankala kuulusteltava puhumaan, mutta herkempi ihminen sulkeutuu helposti kuoreensa (lakimiesblogi, n.d.).

Osa tuomiovirheistä (oikeusprosessin aikana tapahtunut muodollinen virhe, jonka perusteella lainvoimaiseenpäätökseen voidaan hakea muutosta) johtuu osittain epäluotettavasta poliisikuulustelusta (Rix, 1997; Conti, 1999).  Sen takia on äärimmäisen tärkeää, että poliisikuulustelun heikkoudet ja vahvuudet tiedostetaan ja ymmärretään. On lukemattomia eri asioita, jotka voivat mennä kuulustelussa pieleen. Yhtenä ongelma on se, että poliiseilla ei ole tarpeeksi kontrolloituja sääntöjä siitä, miten he haastattelut tekevät ja tämä yksinään voi vaikuttaa todistajan vastauksiin (Loftus 1997). Väärän todistuksen minimoimiseksi kuulustelu prosessissa tulisi muistaa, että kaikki kuulusteluprosessin tekijät vaikuttavat lopputulokseen (Comti, 1999). Usein päivittäisessä kuulustelutilanteessa kuulustelija ei huomioi kaikkia tekijöitä vaan toimii tuttujen toimintatapojensa mukaan.

Poliisin kuulusteltavana oleminen on hyvin stressaava kokemus. Väärät todistajanlausunnot eivät ole harvinaisia kuulusteluissa (Conti, 1999). Poliisi saattaa joko tietoisesti tai tietämättään johdatella todistajaa kuulustelussa (Ainsworth, 2002). Väärä todistajanlausunto voi olla seurausta poliisikuulustelu metodeista kuten uhkauksista tai/ja lupauksista (Conti, 1999). Äärimmäisissä tapauksissa painostettu epäilty on alkanut uskomaan, että hän on syyllistynyt rikokseen (Conti 1999). Loftuksen (1979) mukaan erittäin uskottavat, auktortääriset ihmiset voivat lukuisilla eri tavoilla manipuloida muita saada heidät vakuuttuneiksi asioista muuttamalla heidän asenteitaan ja mielipiteitään.

Kysymysten muotoilu eli niiden sanamuoto ratkaisee paljon ja niihin liitetty informaatio voi vaikuttaa merkittävästi vastauksiin (Ainsworth, 2002; Loftus, 1979). Pienetkin liitetyt muutokset kysymysten sanamuodon sijoitetussa järjestyksessä, kuten peräkkäiset kysymykset sopimattomassa aikajärjestyksessä, subjektiivinen sanavalinta, myönteinen tai kielteinen informaatio, tuomitsevan tai sopimattoman kielen käyttö, kommentit tai äänensävy johtavat laajoihin muutoksiin vastauksissa (Loftus, 1979; Milne, 2009; Conti, 1999). Lisäksi poliisit eivät usein tunne rajojaan haastatellessaan haavoittuvia todistajia (Ainsworth, 2002; Pakes & Pakes, 2009; Milne, 2009; Conti, 1999).

Todistajan väärä lausunto voi esiintyä lisäksi kirjallisessa todistajanlausunnossa  (Suomessa kuulustelut kirjataan yleensä tietokoneella). Suurin osa kirjallisista lausunnoista ovat poliisin kirjoittamia ja siksi on olemassa vaara, että lausunnosta puuttuu varsinaisia sanoja ja sanamuotoja, joita todistaja käytti haastattelun alussa. Itse asiassa jotkut tutkimukset osoittavat, että poliisin esitutkinta raportit sisältävät vain kolmasosan merkittävästä informaatiosta/tiedosta. (Ainsworth, 2002; Conti, 1999; Milne, 2009.)  Usein todistaja allekirjoittaa lausunnon, joka on jo uudelleen kirjoitettu lakikielelle haastattelijan toimesta (Ainsworth, 1995, mainittu Milne 2009).

Yksi merkittävä rajoittava tekijä kuulustelu prosessissa on todistajan/haastateltavan muisti. Ihmisen muisti on hauras, subjektiivinen ja valikoiva. Lukuisat ulkoiset ja sisäiset tekijät vaikuttavat muistiin kuten väärä tieto, aika, kuka kysymykset esittää, minkä tyyppisiä kysymyksiä kysytään, muutokset haastateltavan alkuperäisessä muistissa, väärien muistojen asentaminen muistiin, harhaanjohtava informaatio ja ns. ”post event”-informaatio (Ainsworth, 2002; Loftus, 1979; Loftus, 1997; Milne, 2009). Lisäksi haastateltavan viimeaikaiset henkilökohtaiset tapahtumat ja kokemukset voivat vaikuttaa hänen muistiinsa ja sitä kautta sanamuotojen valintaan (Loftus, 1979).

Loftus (1979) havaitsi, että:” aika yksin, ei aiheuta muistin lipsumista. Se johtuu osittain siitä mitä tapahtuu ajan kulumisen aikana”. Tieto voi sekoittua niin, että emme pysty kertomaan mistä lähteestä tieto/ tiedot tulivat (Loftus, 1979). Ja mitä enemmän aikaa kuluu, meidän alkuperäinen muistimme vain haalistuu (Loftus, 1997). Nämä muutokset voivat esiintyä alkuperäisessä muistissamme uuden tiedon tuloksen johdosta.  ”Postevent”-informaatio voi muuttaa todistajan muistia ja jopa tuottaa todistajalle yksityiskohtaista tietoa jostain sellaisesta, mitä ei ole edes olemassa. Tutkimukset osoittavat, että on aika helppoa “istuttaa” joillekin ihmisille muistoja tapahtumista, joita ei todellisuudessa ole edes tapahtunut (Loftus, 1979; Loftus 1997). Hälyttävää tässä on se, että epäillyn muistia heidän omista teoistaan, voidaan rekonstruoida niin, Conti (1999, siiteeraa Kassin&Wrightsman,1985) että alkuperäinen muisti peruuttamattomasti muuttuu.

Huomioitavaa

On ehdottoman tärkeää, että kuulustelun tekevät henkilöt ovat tietoisia tekijöistä, jotka vaikuttavat kuulusteltaviin. Kuulustelussa tulisi varmistaa, että kuulusteltavat pystyvät avoimesti puhumaan poliisikuulustelun aikana (Milne, 2009). Jotta kuulustelusta olisi enemmän hyötyä, tulisi kuulustelussa keskittyä käytettyihin sanoihin ja sanamuotoihin. Poliisin ja kuulustelijoiden tulisi tiedostaa se, että jo pienetkin muutokset sanamuodossa muuttavat kuulusteltavan/todistajan vastauksia. Jotta tämä riski voitaisiin minimoida, sanojen ja sanamuotojen tulisi olla asianmukaista, puolueetonta, objektiivista ja neutraalia (Loftus, 1979; Milne, 2009; Conti, 1999). Lisäksi olisi suotavaa, että kuulustelupaikka olisi melulta vapaa, ilman ikkunoita ja turhia esineitä. Kuulustelun ei myöskään tule olla liian pitkä. On tärkeää luoda ympäristö joka minimalisoi aistien kiihottumisen ja joka huomioisi kuulusteltavan haavoittuvuuden (Conti, 1999).

Muistiin liittyvät ongelmat tulisi myös huomioida. Yksi tehokkaaksi kuulustelutekniikaksi on osoittautunut kognitiivinen haastattelu tekniikka, joka keskittyy erityisesti viestintään ja muistiin. Kognitiivisessa haastattelussa haastateltavien muisti käännetään sanoiksi ja tieto tiedotetaan haastateltavalle.  Koko kuulusteluprosessi on räätälöity kuulusteltavan mukaisesti ja kuulusteltavaan keskitytään (Ainsworth, 2002). Silloin kun kognitiivista haastattelua käytetään asianmukaisesti, sillä on ollut suotuisia lopputuloksia ilman virheellisten tietojen suhteellista kasvua. Se näyttäisi toimivan (Ainsworth, 2002; Milne, 2009).

Yleisesti käytetyn kirjallisen lausunnon lisäksi kuulustelut tulisi tallentaa ääni- ja kuvatallenteelle todistajan suojelemiseksi sekä väärän todistajan lausunnon ehkäisemiseksi. Kirjallisesta lausunnosta, kuten yllä todettiin, puuttuu sanallinen ja sanaton tieto ja kirjallisessa lausunnossa ei myöskään käy ilmi haastattelun tilanteen vaikutus haastateltavaan (haastattelu voi olla pelottava ja jopa uhkaava kokemus haastateltavalle). Nauhoituksella on useita etuja, esimerkiksi se on vähentänyt sopimatonta ja moraalitonta haastattelua. (Milne, 2009; Pakes & Pakes, 2009; Comti, 1999).

Yhteenveto

Väärinkäsitysten välttämiseksi ja epäpätevien kuulusteluprosessien minimoimiseksi on tärkeää huomioida kaikki ne tekijät, jotka vaikuttavat kuulusteluun ja kuulusteltaviin. Usein päivittäisessä kuulustelutilanteessa kuulustelija ei näitä ajattele vaan toimii tuttujen toimintatapojensa mukaan. Tämän takia kaikki poliisikuulustelut tulisi videoida, tavoitteena ulkoisten tekijöiden haittavaikutusten vähentäminen. Lisäksi poliisien ja kuulusteltavien kuulustelutaitoja tulisi parantaa asianmukaisella koulutuksella. Tietenkään ei voida varmuudella taata etteikö vääriä todistajanlausuntoja enää tapahtuisi, mutta ainakin niiden määrä vähenisi ja mahdollisesti myös kuulusteluissa saavutettaisiin tietty perustaso. Näin olisimme askeleen lähempänä oikeuden toteutumista.

Avainsanat: poliisikuulustelu, todistajanlausunto, muisti

Lähteet

Ainsworth, P. (2002). Psychology, Law and Eyewitness Testimony. Chichester. Wiley.

Conti, R. (1999). The Psychology of False Confessions. The journal of credibility Assessment and Witness Psychology, vol.2, pp.14-36. Haettu: http://truth.boisestate.edu/jcaawp/9901/9901.pdf

Ellonen, E.; Karstinen, E. & Nykänen, V-E. 1996. Kuulustelutaktiikka. Helsinki: Edita.

ETL. Esitutkintalaki 30.04.1987/449

Helminen, K.; Lehtola, K. & Virolainen, P. 2005. Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki: Talentum

Lakimiesblogi (n.d.). Esitutkinta ja poliisikuulustelu. Haettu: http://www.lakimiespuhelin.fi/blogi/esitutkinta-ja-poliisikuulustelu/

Loftus, E.F. (1979). Eyewitness testimony. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Loftus, E. (1997). Creating False Memories. Scientific American, vol 277 #3 pp. 70-75. Haettu:  http://faculty.washington.edu/eloftus/Articles/sciam.htm

Milne, B. (Ed.) (2009). Interviewing and Testimony. (Institute of Criminal Justice Studies distance learning unit). Portsmouth: University of Portsmouth.

Pakes, F. & Pakes. S. (2009). Criminal psychology. Portland, Oregon, USA:  Willan Publishing.

Poliisi (n.d.). Rikoksen esitutkinta. Haettu: https://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/12DB3C3685132724C2256B9800435B86?opendocument

Rix, K. (1997). Fit to be interviewed by the police? Advances in Psychiatric Treatment, vol.3, pp.33-40. Haettu: http://apt.rcpsych.org/content/3/1/33.full.pdf

Virolainen, J. 1998. Rikosprosessioikeus I. Jyväskylä: Gummerus