Alkusanat
Voiko muistiin luottaa? Ihmisen muisti on hauras, subjektiivinen, valikoiva, erehtyväinen ja mahdollisesti väärä. Muistimme on väritetty elämänkokemustemme palasista, joihin liittyy yllättävän paljon ennakko-asenteitamme, väärää ja tekaistua tietoa. Muisti on altis virhelähteille. Muisti täyttää muistissa olevat aukot, ja järjestelmällisesti vääristää käsityksiämme ja havaintojamme. Muistin manipulointi on helppoa. Muisti on myös puolueellinen, joka muuttuu ja mukautuu ajan myötä. Jokainen muistomme on jollain tavoin motivoitunut. Kyse on vaan lähinnä siitä missä määrin.

Mitä muisti on (lyhyesti)
Muistilla tarkoitetaan kokemusten ja asioiden tietoista muistamista. Muisti ei tallenna asioita ”valokuvina”, vaan muisti ja siihen kohdistuvat ulkoiset ja sisäiset tekijät muokkaavat koko ajan muistissa olevaa ainesta. Asioita ei voi palauttaa ”objektiivisina” eli sellaisina kuin ne todella tapahtuivat. Muistijärjestelmät erotellaan usein sen mukaan, kuinka kauan tieto niissä säilyy. Sensorisessa muistissa eli työmuistissa tieto säilyy lyhytkestoisesti. Työmuisti ylläpitää ja työstää tämänhetkisessä tehtävässä tarvittava tietoa. Työmuistia tarvitaan lukemisessa, laskemisessa, päätösten tekemisessä, ajattelussa, ongelmien ratkaisussa ja uuden oppimisessa. Keskimäärin ihmiset pystyvät käsittelemään kerrallaan noin 3-4 tietoyksikköä. Ilman kertaamista tieto hiipuu parissa kymmenessä sekunnissa. Työmuisti kuormittuu erityisesti siiloin, kun tehtävät ovat vaativia. Säilö- eli pitkäkestoisessa muistissa tieto, kokemus, opittu asia tai taito säilyy tunteja, päiviä, kuukausia, vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Pitkäkestoisen muistin tallennuskapasiteetti on periaatteessa rajaton. Lyhytkestoisen ja pitkäkestoisen muistin lisäksi ihmisellä on ikoninen muisti (näköjärjestelmään liittyvä sensorinen muisti) sekä kaikumuisti (kuuloaistin puolella vastaava järjestelmä). (Hämäläinen, 2006; Baddeley, 2004.)

Muistisuorituksiin vaikuttavat useat psyykkiset tekijät, kuten mieliala, vireystila ja motivaatio. Muistia kuormittavat erilaiset häiriötekijät kuten mahdolliset tehtävän keskeytykset, usean tehtävän yhtäaikainen suorittaminen, valonvälähdykset ja äänet. Joka päivä kohtaamamme maailma tulvii erilaisia ärsykkeitä. Kykymme käsitellä useita samanaikaisista kohteista saatavaa tietoa on kapasiteetiltaan rajallinen, emme yksinkertaisesti pysty valitsemaan kaikkea yksityiskohtaisemman tiedonkäsittelyn kohteeksi. Voimme kerralla valita vain tietyn kohteen lähemmän huomion kohteeksi ja muut kohteet jäävät enemmän tai vähemmän huomioimatta (Hämäläinen ym. 2006; Baddeley, 2004).

Muisti ja todistajanlausunto
“Vaikka joku hyvin itsevarmasti sanoisi jotain varmaksi tiedoksi, se ei tarkoita sitä, että se on totta” (Loftus). Kun DNA testit tulivat 1990-luvulla 73%:ia 239:sästä tuomiosta, jotka perustuivat silminnäkijälausuntoihin, peruttiin. Itse asiassa yli kolmas osa vääristä tuomioista, jotka perustuivat silminnäkijätodistuksiin, on myöhemmin osoittautunut virheelliseksi DNA:n ansioista (Arkowitz & Lilienfeld, 2010).

Yksi merkittävä rajoittava tekijä todistajalausunnoissa on todistajan muisti. Lukuisat ulkoiset ja sisäiset tekijät vaikuttavat muistiin kuten väärä tieto, aika, kuka kysymykset esittää, minkä tyyppisiä kysymyksiä kysytään (esim. johdattelevat kysymykset muuttavat muistikuvia), muutokset haastateltavan alkuperäisessä muistissa, väärien muistojen asentaminen muistiin, harhaanjohtava informaatio ja ns. ”post event”-informaatio (Ainsworth, 2002; Loftus, 1979; Loftus, 1997; Loftus, 2007; Milne, 2009). Lisäksi kuulustelija (poliisi ja asianajaja) voi muuttaa todistajan todistusta kysymyksillään, lisäämällä fragmentteja ja muisti saattaa tietämättään yhdistää toimittamia tietoja mitä on epätarkkoja muistaa (Arkowitz & Lilienfeld, 2010). Myös haastateltavan viimeaikaiset henkilökohtaiset tapahtumat ja kokemukset voivat vaikuttaa hänen muistiinsa ja sitä kautta sanamuotojen valintaan (Loftus, 1979).

Vaikka useat ulkoiset ja sisäiset tekijät vaikuttavat todistajanlausuntoon, niin siitäkin huolimatta silminnäkijätodistuksiin asetetaan paljon painoarvoa, erityisesti niihin todistuksiin, joissa silminnäkijät ovat varmoja tai erittäin varmoja tunnistusmerkinnöistä.  Vaikka useimmat tutkimukset osoittavat, että erittäin luottavainen silminnäkijä on yleensä vain hieman tarkempi ja joskus ei enempää eikä vähempää tarkempi, kuin ne, jotka ovat vähemmän luottavaisia tunnistusmerkintöihin (Arkowitz & Lilienfeld, 2010). Kritiikitön hyväksyminen silminnäkijöiden lausuntoihin voi johtua yleisestä väärinkäsityksestä eli siitä, miten muisti oikeasti toimii. Monet uskovat, että ihmisen muisti toimii kuin ”videonauhuri”, mutta asia on toisin, muistitutkijan Loftuksen mukaan muisti on "lähempänä palapelin palasten yhteen laittamista kuin videotallenteiden hakemista." Myös muut psykologit ovat havainneet, että muisti pikemminkin rakentuu joka kerta uudelleen kun muistamme niitä (tästä lisää seuraavassa kappaleessa).

Syitä muistin epäluotettavuuteen
Loftus (1979) havaitsi, että:” aika yksin, ei aiheuta muistin lipsumista. Se johtuu osittain siitä mitä tapahtuu ajan kulumisen aikana”.

Muisti täyttää muistissa olevat aukot. Muisti on jälleenrakentamista, ei tallentamista. Sisäiset mallit ohjaavat tapahtuman mieleen palauttamista. Yritämme sovittaa sen minkä muistamme sen kanssa mitä todella tiedämme ja ymmärrämme maailmastamme. Silminnäkijällä on usein riittämätöntä tietoa muistissa itsessään, joten tieto täytyy hakea muista lähteistä. Kaksi pääasiallista lähdettä ovat jo olemassa olevat skeemat ja muut muistot. Skeemat ovat mentaalisia tiedon yksiköitä meille, jotka vastaavat ihmisiä, esineitä tai tilanteita joita olemme usein kohdanneet. Nämä skeemat määräytyvät osittain sosiaalisien arvojen kautta. Skeemat ovat kykeneviä vääristämään tietoa, joka on meille tuntematonta tai tiedostamattomasti mahdotonta hyväksyä. Lopputuloksena tästä on se, että muutamme meidän muistikuvia niin, että ne ovat meille enemmän ymmärrettäviä (Baddeley, 2004).

Muisti sekoittaa tiedonlähteitä. Silminnäkijä voi sekoittaa kaksi todellista tapahtumaa toisiinsa. Tai henkilö sekoittaa todelliset tapahtumat kuviteltujen muistojen kanssa. Tämä on klassinen esimerkki yleisestä ilmiöstä eli muisti lähteen sekaannuksesta. Lisäksi muistikuvat, jotka ovat toisten kertomuksia tai vaikkapa kirjojen tapahtumia, voidaan kokea omiksi. Aivomme esittävät idean ikään kuin se olisi meidän oma (Baddeley, 2004).

Muistilla on taipumus systemaattisesti vääristää havainnointia. Mielessä oleva kuva ei ole koskaan niin tarkka kuin paikan päällä nähty. Tutkimukset osoittavat, että muisti muun muassa yliarvioi alhaiset nopeudet ja aliarvioi nopeat nopeudet. Järjestelmällisiä muisti harhoja löytyy myös etäisyyden ja koon suhteen. Värit ovat erityisen hyvä esimerkki muistin alhaisesta resoluutiosta. Muisti erottaa värit eri luokkiin (punainen vs. sininen), mutta sävyjen erottaminen väriluokan sisällä on hyvin vaikeata (sinivihreä vs. sinivioletti). Värimuisti tuottaa myös joitakin harhoja. Ihmiset tyypillisesti muistavat värien olevan lähempänä puhtaampaa väriluokkaa, joten oranssinpunainen muistetaan helposti punaisena. Ihmiset myös muistavat värit kirkkaampana kuin ne todellisuudessa olivat (hopea vs. harmaa). Lisäksi havaitut tiedot tallentuvat muistiin suullisesti eli kun henkilö näkee sinisen auton, informaatio tallentuu muistiin sanoina "sininen" ja "auto." Myöhemmin, henkilö ei pysty tunnistamaan minkä sininen auto oli. (Baddeley, 2004.)

Muisti koodaa. Tutkimusten mukaan muisti yksinkertaisesti koodaa tapahtumapaikasta keskeisen esim. muisti koodaa lyhyillä termeillä muistiin henkilön: lyhyt, pitkä, nuori, lihava, hoikka, vanha, valkoinen, musta, jne. tai jokin näiden yhdistelmä. Lisäksi todistaja saattaa hyvinkin luonnehtia henkilön leppoisaksi, koska lihavat ihmiset ovat usein stereotyyppisesti leppoisia (Baddeley, 2004). Muisti koodaa myös ihmisryhmät. Tutkimusten mukaan ihmisten on vaikeampi tunnistaa eri etnistä syntyperää olevia yksilöitä, epäilty tunnistettiin todennäköisemmin, mikäli hän oli silminnäkijän kanssa samaa syntyperää (60%  vs. 45%).

Muistimme on täynnä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Ennakkoluulot ja stereotypiat voivat luoda illusorisen korrelaation, jossa kahden eri asian välillä luodaan yhteys, vaikka todellisuudessa sellaista yhteyttä ei ole olemassa. Bartletin (1923) mukaan muisti edellyttää henkilökohtaisia tulkintojamme, jotka riippuvat meidän opitusta tai kulttuurisista normeista ja arvoistamme, joilla tulkitsemme maailmaamme. 

Ihmisen muisti ei toimi tarkkailijana. Muisti on puolueellinen kun kyseessä on hakumenetelmä. Emme voi tarkasti raportoida aiemmin nähtyjä tapahtumia. Varsinainen fyysiset tapahtumat toimivat tulkitsemisen rouheena. Jokainen todistaja poimii tilanteesta hänen omalla uskomukselleen mielekkäitä kokemuksia ja tarpeita. Kun tulkinta tapahtuu, itse tapahtuma tulee suhteellisen merkityksettömäksi. Koska jokainen tulkitsee tapahtumien suhteessa omaan maailmankuvaansa, samalla tapahtumalla voi olla erilaisia tulkintoja ja eri muistoja eri silminnäkijöiden kesken (Baddeley, 2004).

Tunteet vaikuttavat ehkäisevästi muistamiseen. Nolot tilanteet, häpeälliset hetket ja pettymykset voivat pyyhkiytyä pois muistista. Henkilö ei muista häntä kohdanneita negatiivisia seikkoja.  Jännittäminen ja ylivireys saattaa aiheuttaa muistin hetkellisen lukkiutumisen. Toisin kuin negatiiviset tilanteet traumaattiset kokemukset muistetaan hyvin, liiankin hyvin. Perusongelma on se, että niitä ei saa pois mielestä. Tämä johtuu siitä, että aivosolut eivät muodosta muistoja normaalisti silloin kun muistoon liittyy riippuvuutta tai traumaa. Tavallisessa muistossa vaikutus stabiloituu ja lopettaa kasvamisen muutamassa minuutissa, mutta trauma muistoissa vaikutus pysyy aktiivisena mikä aiheuttaa jatkuvia yhteyksiä voimistuessaan ja elvytyksessä (Baddeley, 2004).

Muisti muuttuu ja mukautuu ajan myötä. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että muisti muuttuu ajan mittaan. Positiiviset asiat korostuvat vanhoja muistellessa, sanonta ”aika kuultaa muistot” näyttää pitävän paikkansa. Menneitä muistellaan vaaleanpunaisten lasien läpi. Kun tapahtumaa muistellaan uudestaan ja uudestaan, aiemmasta versioista putoaa yksityiskohta ja sitä lisätään uusilla yksityiskohdilla. Tarkkuus heikkenee (Baddeley, 2004).

Avainsääntö muistista on se, että ”olennainen haalistuu”. Menetämme näkemästämme ja kokemuksestamme nopeasti yksityiskohdat, mutta säilytämme olennaisen paljon kauemmin. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, meidän alkuperäinen muistimme vain haalistuu (Loftus, 1997). Henkilöt, joilla on ns. autobiograafinen muisti eivät tutkimusten mukaan paljoa eronneet henkilöistä, joilla oli ns. tavallinen muisti (29% versus 20%).  Vääriä ns. valemuistoja löytyy Loftuksen mukaan meiltä kaikilta (näistä lisää seuraavassa kappaleessa).

Valemuistot
Lapsuudessa – ja myös aikuisuudessa – unohdettujen traumojen mieleen palautuminen on useiden tutkijoiden mukaan mahdollista (Brewin, 2003; McNally, 2003).  Kuitenkin käytännön kokemukset osoittavat, että on todella harvinaista löytää vuosien päästä tämän typpisiä tukahdettuja muistoja (recovered traumatic memories) (Loftus & Kaufman, 1992). Kyseessä on lähinnä arkistotietoa tai toisen ihmisen samantapainen kertomus tapahtumasta. Lisäksi valemuistoja voi esiintyä.

Valemuistot (false memories) ovat täysin mahdollisia, koska ihmisen muisti on altis erilaisille virhelähteille. Tutkijat ovat osoittaneet yhä uudelleen ja uudelleen kuinka helppoa muistin manipulointi on. Loftus (1997) löysi muistoja, joita voidaan asettaa jonkun muistiin jos he altistuvat väärälle informaatiolle heti tapahtuman jälkeen tai jos heiltä kysytään vihjailevia kysymyksiä menneestä. Bartletin kuumailmapallo-juttu on myös hyvä esimerkki siitä miten valheellinen muisto synnytetään. Myös psykologi Piagetilla on henkilökohtaista kokemusta valemuistosta (Colman, 2008). Loftus ja hänen kollegansa Pickrellin valemuisto tutkimuksessa 1/3 henkilöistä raportoivat joko osittain tai kokonaan muistavansa väärän tapahtuman. Ja edelleen seurantahaastattelussa 25% väittivät että he muistivat valheellisen tarinan (Loftus & Pickrell, 1995; Arkowitz & Lilienfeld, 2010).

Valemuistot ovat olleet eniten kiisteltyjä muu muassa lapsuuden hyväksikäyttö tapauksissa. Monet ovat valitettavasti olleet tosia, mutta on ollut myös lukuisia tapauksia missä on ollut kyse väärästä muistosta. Henkilö ei välttämättä valehtele (vaikka niinkin on tapahtunut), vaan hän vahvasti uskoo niin tapahtuneen. Valemuistot ovat usein vahvasti emotionaalisia. Koska emootio voi auttaa muistojen vahvistamisessa, se myös asettaa ne potentiaalisesti epäluotettavimmaksi, koska emootiot muuttuvat ajan kuluessa, mikä vaikuttaa yhdistettyihin muistoihin (Mendez & Fras, 2011).

Huomioitavaa
Jotta todistajanlausunnoista olisi enemmän hyötyä, tulisi muistiin liittyvät ongelmat huomioida. Lisäksi tulisi huomioida tekijät, jotka voivat vähentää silminnäkijöiden tarkkuutta identifioinnissa. Silminnäkijään liittyviä tekijöitä ovat esimerkiksi silminnäkijän stressi tai pelko tai aseen läsnäolo rikoksentekopaikalla. Aika rikoksentekijän tunnistamiseksi voi olla myös liian lyhyt. Lisäksi johdattelevat kysymykset voivat vaikuttaa silminnäkijän vastauksiin.  Rikoksentekijään liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat silminnäkijän tunnistamistarkkuuteen, ovat muun muassa erityispiirteiden puuttuminen (lyhyt, pitkä, tatuoitu ym.). Lisäksi tunnistamista vaikeuttaa rikoksentekijän naamio tai peruukki. Tunnistaminen on myös vaikeampaa jos rikoksentekijä on eri rotua kuin silminnäkijä (Arkowitz & Lilienfeld, 2010; Loftus & Palmer, 1974).

Yhteenveto
Emme yksinkertaisesti ole kykeneviä muistamaan kaikkia pieniä yksityiskohtia. Tämä huomioon ottaen on käsittämätöntä, että silminnäkijätodistuksille annetaan niinkin paljon arvoa. Muistimme on kaikkea muuta kuin luotettava. Yksi kolmasosa rikoksista, joissa väärä henkilö on tuomittu, on perustunut silminnäkijän todistukseen. Kenen vastuulla ovat nämä väärät tuomiot?

Muistimme ei ainoastaan ole epäluotettava vaan se on myös manipuloitavissa. Todistajalausunnoissa kysymysten asettelulla voidaan jo manipuloida silminnäkijänmuistia. Muistimme on myös yksilöllinen, vaikka useampi henkilö todistaisi samaa tapahtumaa, henkilöiden muisti samasta tapahtumasta on erilainen, koska muisti on muotoiltu ja rakennettu henkilön omien stereotypioiden, uskomusten ja odotusten mukaisesti. Meillä kaikilla on omat näkemyksemme, kokemuksemme ja kertomuksemme, olemme kaikki täällä luomassa tarinoita, elämme tarinoita, kokemuksia ja tapahtumia tällä tavalla. Tulee muistaa, että ”tosi tarina” on aina suodatettu kertojan näkökulmasta käsin.

Avainsanat: muisti, sensorinen muisti, pitkäkestoinen muisti, todistajanlausunto, valemuisto

Lähdeluettelo
Ainsworth, P. (2002). Psychology, Law and Eyewitness Testimony. Chichester. Wiley.
Arkowitz, H. & Lilienfeld, S., O. (2010). Why Science tells Us Not to Rely on Eyewitness Accouts. Scientific American. Haettu: http://www.scientificamerican.com/article/do-the-eyes-have-it/
Baddeley, A. (2004). Your Memory: A User’s Guide. Richmond Hill, Canada: Firefly Books.
Bartlett, F., C. (1923). Remembering: A Study in Experimental and Social Psychology. Cambridge: Cambridge University Press.
Brewin, C.R. (2003). Posttraumatic stress disorder. Malady or Myth? New Haven: Yale University Press.
Colman, A., M. 2008). A Dictionary of Psychology. Piaget kidnapping memory. Third edition. Oxford University Express.
Conti, R. (1999). The Psychology of False Confessions. The journal of credibility Assessment and Witness Psychology, vol.2, pp.14-36. Haettu: http://truth.boisestate.edu/jcaawp/9901/9901.pdf
Hämäläinen, H. & Laine, M. & Aaltonen, O. & Revonsuo, A. (2006). Mieli ja aivot. kognitiivisen neurotieteen oppikirja. Jyväskylä: Gummerus.
Loftus, E.F. (1979). Eyewitness testimony. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Loftus, E. (1997). Creating False Memories. Scientific American, vol 277 #3 pp. 70-75. Haettu:  http://faculty.washington.edu/eloftus/Articles/sciam.htm
Loftus, E., F. (2007). Eyewitness Testimony: Civil and Criminal. Fourth edition. LexisNexis.
Loftus, E. F. & Kaufman, L. (1992). Why do traumatic experiences sometimes produce good memory (flashbulbs) and sometimes no memory (repression)? (In E. Winograd & U. Neisser (Eds.), Affect and accuracy in recall: Studies of “flashbulb” memories (pp. 212-223). New York: Cambridge University Press.)
Loftus, E. F., & Palmer, J. C. (1974). Reconstruction of auto-mobile destruction: An example of the interaction between language and memory. Journal of Verbal Learning and Verbal Behavior, 13, 585-589.
Loftus, E. F., & Pickrell, J. E. (1995). The formation of false memories. Psychiatric Annals, 25, 720-725.
McNally, R.J. (2003). Progress and controversy in the study of posttraumatic stress disorder. Annual Review of Psychology, 54: 229-52.
Mendez, M., & Fras, I. (2011). The false memory syndrome: Experimental studies and comparison to confabulations Medical Hypotheses, 76 (4), 492-496 DOI: 10.1016/j.mehy.2010.11.033
Milne, B. (Ed.) (2009). Interviewing and Testimony. (Institute of Criminal Justice Studies distance learning unit). Portsmouth: University of Portsmouth.